Mainos
Mainos

Naiset käsikirjoittavat Dome Karukosken elokuvaa: Liftausreissu vei keskelle piinaavaa seikkailua

AVAn sivuilla julkaistaan parhaita paloja tarinoista, joita naiset ovat kertoneet Dome Karukosken ohjaamaa Valtatie 13 -elokuvaa varten.

Valtatie 13 -elokuva on lyhytelokuva, joka kertoo suomalaisista naisista ja heidän matkastaan. Tuon matkan varrella on kerrottu jo tarinoita, joista ei suuria tunteita puutu.

"Mie vieläki ihimettelen, että miten meijän isä ja äiti on uskaltanu ikinä päästää penikkoja mihinkään"

Liftataan juhannuksena Rovaniemelle. Ollaan 17 ja tuntuu, että elämä on edessä. Sodankylässä ei ole mitään, eikä ketään. Keikkabussi pysähtyy ja pitkätukkia istuu linkassa. Voi ku hävettää, ko ne kyssyy, mihin tytöt on menossa.

– Rovaniemelle aateltiin, mie sanoin.

Mie jännitin ihan hirviästi siinä, kun istuin Johannan kans penkissä. Ne oli jotenki tosi pelottavia ja kuuluisuuksien olosia jätkiä. Nyt huvittaa, kun enhän mie ees tienny, mikä bändi se mahto olla. Ei Sodankylässä sillloin kukkaan mittään bändeistä tietäny, en ainakaan minä. Kai mie olin joskus C-kasetille äänittäny jotaki ratiosta ja sitte niitä kuunnellu. Sen tiijän, että Dingo se ei ollu.

Matka jatkui Rovaniemelle ja pojat jätti meidät johonki linkkapysäkille. Aateltiin, että nyt ollaan kaupungissa ja siellä on kaikkea. Oli meillä rahhaa, mutta ei sitte muuta. Pyörittiin Rovaniemellä ihan onnettomina, eihän sielläkään ollu kettään, ja jos jossaki oli, eihän me penikat päästy sisälle. Aateltiin sitte jossain vaiheessa lähtiä liftaamaan takasin. Oli yötön yö ja helevetisti sääskiä. Käveltiin ja liftattiin. Päästiin jonku kivan pariskunnan kyytillä pois napapiiriltä. Siinä met sitte minä, Johanna ja pari räkän hakkaamaa poroa käveltiin kohti Sodankyllää. Ei met osattu pelijätä tai ajatella, ettei me päässäkkään kotia. Oli yötön yö, oli juhannus. Ei sillon ollu kännyköjä ja mie vieläki ihimettelen, että miten se meijän isä ja äiti on uskaltanu ikinä päästää penikkoja mihinkään.

Siinä ku met käveltiin joku ukko tuli pikkuautolla siihen ja otti meijät kyyttin. Se oli kaliju ja haisi sisulta. Sillä oli ilimanvaihto ihan täysillä ja sen pari tukan suortuvaa, joilla se oli yrittäny peittää sitä kalijua, värisi ottalla. Se oli jotenki jo heti outo. Sen ukon auto oli kaksovinen ja mie istuin etupenkillä. Se ukko esitteli jotaki viinapulloa hansikaslokerosta ja kerto, että oli jo juonu vaikka kuinka palijon. Sitte se sano meille, että se vie meijät johonki mökille, jonka oli vuokrannu siitä lähistöltä.

Se alako olla pelottava lihava kaliju vanha irstanen ukko. Se ajoi kuin hullu ja auto oli millon milläki kaistalla, mie arvelin, että nyt ei hyvä seuraa. Mietin pää kuumana, että miten pääsemmä tästä autosta pois ja saan sen Johannan sieltä takapenkiltä. Mie arvelin, ettei kannata ainakaan sillon yrittää, ku ei ole mishän taloja, mihin juossa pakkoon. Mie se siinä yritin muka jutustella ja sanoin sille, että kyllä met lähemmä sen mukhan, mutta ko on hirviä kusihätä. No se usko ja vanhan käyrämön kohalla se pyssäytti, mie hyppäsin autosta ja sanoin, että met menemmä yhessä Johannan kans kuselle, niinko tyttäret ruukaa, että oota sie siinä. Mie repäsin Johannan takapenkiltä heti ko sain sen penkin eestä. Mie huusin, että nyt juostaan. Me juoksimma ku hullut ja se ukko lähti perrään. Onneksi siinä oli joku maatalo ja met päästimmä sinne pihalle. Sitte se ukko teki uukkarit ja lähti.

Voi ei, mitä nyt tehhään. Emmehän me uskalla tuonne tielle enää mennä, sehän kyttää meitä. Me lähimmä mettiä pitkin sitte pistelemään pyssykyllää kohti. Sääsket ne piuas korvan juuressa, ja alako mietityttämään, että koskakohan sitä kotia pääsee. Sitte jossaki vaiheessa oli pakko nousta tielle, ku sääsket oli imeny jo monta litraa verta. Sieltä tullee joku auto ja mie jo luulin, että se on se hullu ukko, mutta ei. Se oli onneksi minun entinen poikaystävä, joka oli kuskina yhelle pariskunnalle, tai ei ne ollu kahestaan pariskunta, ko joskus vain, ko kummallaki oli oma puoliso. Niin se Juha jumalan kiitos otti meijät kyytille ja vei pyssykyllään. Kyllä met olimma Johannan kanssa onnellisia, ko pääsimmä sen kotia ja mie arvelin jäähä sinne yöksi. Sen jäläkeen mie päätin, että taitaa se olla paras olla liftaamatta alaikäsenä ja varsinkaan juhannuksena, ko joka paikka on tyhyjä ihmisistä ja hullut vaan jääny jälijelle.

Mia

Valtatie 13 -elokuvaan etsitään näyttelijöitä, avustajia ja kuvauspaikkoja – ilmoittaudu!

Kuvaamme elokuvaa valtatie 13:n varrella heinäkuun loppupuolella ja etsimme nyt lähialueelta näyttelijöitä, avustajia, kuvauspaikkoja ja tuotantoapulaisia. Jos haluat mukaan elokuvaan niin jätä meille yhteystietosi ja otamme sinuun yhteyttä.

Ehdota omaperäistä baaria, kuppilaa, hotellia, linja-autoasemaa, tai rantaa. Entäpä löytyykö sinulta vene, jossa voisi järjestää bileet?

Kuvat: Shutterstock

AVA

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme