Mainos
Mainos

Näistä lääkäri ei varoita: Liikunnan karut sivuvaikutukset

Kuntoilu pitää mielesi ja vartalosi hyvässä iskussa, mutta liikunnalla on myös sivuvaikutuksia, joista vaietaan.

Juoksijan vatsapulmat

Vatsakrampit ja ripuli ovat juoksijan vihollinen. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan jopa 45 prosenttia kaikista juoksijoista kärsii vatsaoireista juoksun aikana, kertoo cracked.com. Muista siis ennen lenkkiä, ettet syö liian raskaasti. Huolehdi tarpeellisesta nesteen saannista ja vältä kofeiinia sekä mausteisia ruokia, mikäli vatsasi ärtyy helposti. Maailman kuulut juoksijatkin ovat kärsineet vatsaongelmista, ja silti voittaneet kisoja – esimerkiksi Paula Radcliffe pinkoi naisten maratonin maailmanennätyksen vuonna 2005 ajassa 2:15:25, vaikka vatsa aiheutti hänelle pulmia.

Jatkuva hikoilu

Kun keho on tiukassa kunnossa, kynnys hikoiluun madaltuu. Hikoilu viilentää kehoa tehokkaasti. Valmentaja Chris Carmichaelin mukaan hyvässä kunnossa oleva ihminen hikoilee nopeammin ja runsaammin, kuin huonokuntoisempi.

Kipua ja kärsimystä herkille alueille

Kun keho kiinteytyy ja kaunistuu, jotkut osat kehossa joutuvat kuitenkin koville. Ihon herkimmät kohdat saattavat altistua urheiluvaatteidenhankaukselle ja kipeytyä. Käytä talkkia taipeissa ihon suojana.

Urheilijat eivät juuri toimi jalkamalleina. Katkeilevat varpaankynnet, kovettumat ja rakot piinaavat kovasti harjoittelevan ihmisen jalkoja. Huipputason luistelijoille voi kehittyä kovia patteja jalkateriin rasituksen ja kovan, hankaavan kengän vuoksi.

Kurvit kadoksissa

Naisurheilijoilla, varsinkin juoksijoille, uimareilla ja pyöräilijöillä, pienempi kehon massa tarkoittaa usein parempia tuloksia. Tästä syystä myös naiselliset kurvit katoavat. Alhainen paino voi johtaa kuukautisten pois jäämiseen ja luiden haurastumiseen.

MTV3/Helmi

Lähde: Cracked.com

Kuvat: Colourbox

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme