Mainos
Mainos

Näyttelijä Katherine Heigl: Antaisin pettämisen anteeksi miehelleni

Näyttelijä Katherine Heigl kertoo, että hän antaisi aviomiehelleen anteeksi pettämisen, jos kyse olisi vain yhden illan suhteesta.

Katherine Heigl kertoo tulleensa pitkän pohdinnan jälkeen siihen lopputulokseen, että hän antaisi miehensä pettämisen anteeksi. Heigl on ollut muusikkomiehensä Josh Kelleyn kanssa naimisissa vuodesta 2007 ja pariskunnalla on kohta kaksivuotias tytär.

– Josh ja minä olemme molemmat aina sanoneet, että pettäminen tuhoaisi suhteemme. Olen kuitenkin nähnyt ystävieni ja tuttavieni pääsevän yli pettämisestä siten, että he ovat oppineet antamaan kumppaneilleen anteeksi, Heigl kertoo.

Yhden illan -suhde olisi helpompi antaa anteeksi

Näyttelijätär uskoo, että hän pystyisi itsekin antamaan lopulta uskottomuuden anteeksi miehelleen. Tilanne olisi kuitenkin erilainen, jos hän saisi kumppaninsa kiinni pidemmästä avioliiton ulkopuolisesta suhteesta.

– Vaikka tiedän, että haluaisin tappaa hänet, jos hän pettäisi minua, sillä se tuhoaisi minut, olen alkanut miettiä sitä, että kannattaisiko kaikesta luopua yhden virheen vuoksi. Jos kyseessä olisi yksittäinen kerta, minä antaisin hänelle anteeksi syrjähypyn, Heigl pohtii.

Yhteiset muistot ovat parisuhteessa tärkeimpiä

Näyttelijätär kokee, että yhteisistä muistoista olisi kaikkein vaikein päästää irti, jos parisuhde ajautuisi vaikeuksiin.

– Minä kiinnittäisin huomion elämäämme, jonka olemme yhdessä rakentaneet. Meillä on kuitenkin yhteinen historia ja lapsi. Samaan aikaan olisi kuitenkin äärimmäisen vaikea luottaa toiseen jälleen, Heigl myöntää.

Näyttelijätär ei ole uskonut koskaan yhden illan suhteisiin. Hän ei usko, että yksittäiset yhdessä vietetyt yöt tekisivät ketään onnelliseksi.

– Minä en pidä yhden illan suhteista. En ole koskaan tavannut naista, joka olisi poistunut paikalta yhden illan jälkeen ja ollut innoissaan tapahtuneesta, Heigl kertoo.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuva: Splash

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot