Mainos
Mainos

Nicole Richie: Otan vastuun teoistani

Tosi-tv-tähtenäkin tunnettu Nicole Richie ei ole enää sama ihminen kuin neljä vuotta sitten. Imagonsa siistinyt tähti ei syytä hurjasta menneisyydestään ketään muuta kuin itseään.

Leidit landella -sarjasta tuttu Nicole Richie on muuttunut neljässä vuodessa Hollywoodin bileprinsessasta seesteiseksi perheenäidiksi. Vuonna 2006 vankilaan rattijuopumuksesta joutunut Richie ottaa täyden vastuun nuoruuden toilailuistaan.

– Olen aina ottanut vastuun teoistani - olivatpa ne hyviä tai pahoja. Jopa silloin, kun kävin läpi vaikeampia aikoja, se oli tilanne, jonka olin itse luonut, Richie kertoi InStylen haastattelussa.

Laulaja Lionel Richien adoptiotyttärenä ja Paris Hiltonin ex-bestiksenä tunnettu Richie on jo pienestä pitäen saanut tutustua Hollywoodin luksuselämään.

–Minulta kysytään, syytänkö Hollywoodia tai vanhempiani. Ei, en syytä vanhempiani. Ei sillä ollut heidän kanssaan mitään tekemistä. Minä loin sen tilanteen itse.

Kodin hengetär

Richie kertoo selvittäneensä tiensä vaikeuksien läpi läheistensä avulla. Nykyään Richie on kihloissa Good Charlotte -bändin laulajan, Joel Maddenin, kanssa. Parilla on kaksi lasta, kaksivuotias Harlow-tytär sekä vuoden ikäinen Sparrow-poika. Richie paljastaa nauttivansa kotielämästä.

– Minulla ei ole hattua tai esiliinaa, mutta kestitsen vieraita usein. Rakastan kokata muille.

Richiellä on oma vaatemallisto Winter Kate sekä korumallisto nimeltä House of Harlow. Korumallistolle nimensä lainannut pikku-Harlow kulkee muotitetoisen äitinsä jalanjälkiä.

– Harlow valitsee itse omat vaattensa. Se on 20 minuutin homma, joka alkaa 7.30 joka aamu, Richie kertoo.

MTV3/Helmi

Lähde: dailymail.co.uk

Kuvat: Wireimage/AOP, Gettyimages

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme