Mainos
Mainos

Oletko sittenkään erityinen – kohteleeko mies kaikkia naisia näin?

Hän on syvällinen ja jahtaa sinua kuin kallisarvoista aarretta. Tunnet olosi hyvin erityiseksi… Mutta käyttäytyykö hän samoin muidenkin naisten kanssa?

Uusi rakas saa olosi tuntumaan erityiseltä ja ihanalta. Oletko kuitenkaan ensimmäinen nainen, jonka hän on näin vietellyt, kysyy marieclaire.com? Jotkut miehen eleet voivat vaikuttaa suuremmilta kuin ovatkaan, joten älä vielä julista teidän olevan sielunkumppaneita, mikäli hän tarttuu käteesi tai kuiskuttaa sinulle salaisuuden.

Tekeekö hän kaikille näin?

Kädestä pitäminen. Jos hän pitelee sinua kädestä, hän voi olla rakastunut – tai sitten vain hyvin fyysinen tyyppi. Varmista, ettei hän tee samoin kaikille. Ihmisten tavat ovat hyvin erilaisia, ja joillekin käden piteleminen tai pieni halaus illan päätteeksi on suurempi juttu kuin toisille.

Tunnustus. Jos mies tunnustaa ensitreffeillänne suuren asian menneisyydestään, olosi voi olla hyvin erityinen. Salaisuuksien kertominen voi kuitenkin olla muutakin kuin todiste henkisestä yhteydestä: kenties hän jakaa elämäänsä keinauttaneen tarinan kaikkien kanssa, koska ymmärtää sen edelleen vaikuttavan käytökseensä.

Vielä varovaisempi tulisi olla suurien tunteiden tunnustamisen kanssa. Salamarakkaus saattaa päättyä yhtä äkisti kuin alkoi, joten mieti, mikä on miehen motiivi julistaa rakkauttaan viikon tuntemisen jälkeen.

Jahtaaminen. Jos mies tavoittelee sinua aggressiivisesti, saatat tuntea olosi prinsessaksi. Aggressiivisuudelle voi kuitenkin olla muitakin syitä kuin tunteiden palo.

Kenties hän paneutuu naisasioihin aina samanlaisella tarmolla, ja kiihkoinen jahtaaminen voi olla tuttua myös hänen muille valloituksilleen. Jos mies haluaa todistella maskuliinisuuttaan valloittamalla naisia, kyse ei ole palavasta rakkaudesta.

Ystävät. Saitko kutsun hänen ystäviensä tai perheensä seuraan? Älä vielä julista suhdettanne vuosisadan rakkaustarinaksi. Elokuvista tutut anopin ja parhaan kaverin jännittämiset eivät ole monelle yhtä suuria asioita, ja hän saattaa hengailla kanssasi kavereidensa keskellä vain ystävämielessä.

MTV3/Helmi

Lähde: Marieclaire.com

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot