Mainos
Mainos

Opettajan uusi look

Tammikuun muuttumisleikkiin saapui Söörmarkusta Kirsi-Mari Lehti, joka sai Helmen muuttumistiimin käsittelyssä uuden upean lookin.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Päivä alkoi, kun kampaaja Toni Immo pääsi käsiksi Kirsi-Marin hiuksiin. Kirsi-Mari oli yrittänyt itse värjätä hiuksiaan, mutta väri oli epäonnistunut ja vaaleat hiukset olivat saaneet hieman vihertävän sävyn. Toni lyhensi Kirsi-Marin hiuksia reilusti ja poisti kuolleet ja haaroittuneet latvat. Hiukset jätettiin kuitenkin riittävän pitkiksi, että ne on helppo sitaista ponnarille. Kirsi-Mari kertoi, ettei hänellä ole paljoa aikaa panostaa omaan ulkonäköönsä, sillä hän on parhaillaan äitiyslomalla seitsenkuisen vauvansa kanssa.

Toni kirkasti Kirsi-Marin hiusten vaaleaa sävyä runsailla tuhkavaaleilla raidoilla. Vaalennetut raidat häivyttivät vihreän värin hiuksista kokonaan ja raikasti koko lookin.

Meikin suhteen opettajana toimiva Kirsi-Mari asetti meikkitaiteilija Ria Koivistolle tiukan haasteen. Kirsi-Mari kertoi, että hänen oppilaansa kiusaavat häntä koulussa voimakkaasti punoittavan ihon takia.

Rian onnistui peittää huolellisesti Kirsi-Marin punoittavan ihon ja loi kokonaisuudesta raikkaan. Ria varoi kuitenkin käyttämästä liian paksua tai voimakasta meikkivoidetta, ettei lopputuloksesta olisi tullut tunkkaista. Punoittavaa ihoa rauhoittamaan Ria käytti rauhoittavaa päivävoidetta. Silmissä Ria käytti rohkeasti sinistä, sillä Kirsi-Mari itse kertoi käyttävänsä vain ruskean eri sävyjä.

Muuttumisleikin jälkeen tyytyväinen Kirsi-Mari nautti minilomastaan Helsingissä miehensä kanssa.

Löydät kaikki Kirsi-Marin meikkiin käytetyt tuotteet artikkelista , jonka voit vaikka tulostaa mukaasi ostosmatkalle!

No heippa!

Täällä sitä nyt istutaan kotona tietokoneen ääressä ja ollaan niin tyytyväisiä rentouttavasta viikonlopusta! (välihuomio: hiukset eivät ole hätäponnarilla, vaikka onkin sunnuntai aamu, vaan auki...outoa).

Ihanaa luksusta arjen keskellä. Sain taas yhden ihanan muiston elämänkirjaani, (kyllähän tätä kelpaa sitten siellä kiikkustuolissa muistella eläkepäivinä). Kovasti jännitti etukäteen mitä siellä muuttumisleikissä tapahtuu, kiiltääkö kalju pois lähtiessä vai lyheneekö tukka radikaalisti. Mutta toisin kävi; ammattilaisten käsissä hiukset saivat uuden upean leikkauksen ja tuhkanvaalean laveerauksen. Kasvot meikattiin Nivean tuotteilla upeasti ja ennen kaikkea peittävästi. Sain evääksi paljon kivoja kikkoja ja oppeja, miten saan korostettua omia piirteitäni ja peitettyä punakkaa ihoani.

Muuttumisleikin jälkeen menin hotelille, jossa mieheni odotti minua ja vastaanotto oli ERITTÄIN hyväksyvä!

Aamulla laitoin uusien oppien mukaan meikit ja hiukset. Kokonaisuudesta sain melko samanlaisen, eli voin sanoa että olen tyytyväinen!

Kiitos koko tiimille upeasta päivästä.

Terveisin, Kirsi-Mari


Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Tommi Penttinen

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme