Mainos
Mainos

Pääse yli erosta – viisi vinkkiä selviytymiseen

Valitettavasti tuska, suru ja viha liittyvät jokaiseen eroon. Joskus tuntuu, ettei entisestä yksinkertaisesti voi päästä yli. Väärin. Jos vain olet halukas jatkamaan elämääsi, näillä vinkeillä pääset alkuun.

Eron aiheuttamabn tunnekuohun vallassa käyttäydemme usein epäjohdonmukaisella tavalla. Nämä yksinkertaiset vinkit voivat olla kullanarvoisia, kun koko elämä tuntuu syöksyvän alamäkeä.

Älkää pitäkö yhteyttä erottuanne

Miten voisitkaan päästä yli henkilöstä, jonka kanssa olet jatkuvasti tekemissä? Anna niin hänelle kuin itsellesikin aikaa olla rauhassa. Sopikaa säännöistä yhteydenpidon suhteen. Yhteisten lemmikkien hoitaminen ja tavaroiden jakaminen on syytä hoitaa näiden sääntöjen puitteissa.

Ainakin parin kuukauden hiljaiselo eroamisen jälkeen olisi suositeltavaa.

Siirrä muistot pois silmistäsi

Vaikka tuntuisi, että häneen liittyvillä esineillä ei ole merkitystä, eivät ne ainakaan auta sinua toipumisesprosessissa. Ei ole välttämätöntä, että tuhoaisit valokuvat teistä ja hävittäisit häneltä saamasi lahjat, mutta siirrä ne pois näköpiiristäsi.

Tee samoin esimerkiksi mieheltä saaduille sähköpostiviesteille. Älä vakoile entisen kumppanin Facebook-profiilia – tiedät itsekin että pahoitat joka tapauksessa mielesi.

Älä unohda huonoja puolia

Vanha sanonta siitä, miten aika kultaa muistot pätee myös eroamisessa. Monet naiset keskittyvät muistelemaan sitä, miten täydellinen entinen kumppani oli. Yleinen ongelma on myös onnellisten yhteisten muistojen miettiminen. Mihin unohtuivat riidat, paha olo ja välinpitämättömyys?

Hyväksy tosiasiat

Elämä tulee yllättämään sinut jatkossakin monella tavalla, niin hyvässä kuin pahassakin. Saatoit kuvitella, että viettäisitte loppuelämänne yhdessä. Kaikkiin asioihin et voi vaikuttaa. Et, vaikka kuinka paljon haluaisit.

Keskity itseesi

Sinulla on nyt aikaa miettiä, mitä sinä todella haluat. Kaiva esiin ne unelmat, jotka luulit jo unohtaneesi. Oletko aina halunnut muutta ulkomaille? Oletko halunnut suunnitella oman vaatemalliston? Keskity luomaan rajattoman suuria suunnitelmia. Kukaan ei ole estämässä sinua.

MTV/Helmi

Lähde: Glamour.com

Kuva: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot