Mainos
Mainos

Pakko-oireisen elämää: Puhdistautumiseni voi viedä tunteja

Pakko-oireet ovat yllättävän monen suomalaisen arkipäivää. Ahdistuneisuus luo pakonomaista käyttäytymistä, joka voi haitata elämää. Näin lukijat kuvailivat AVAlle pakkoneuroosejaan.

Pakko-oireinen häiriö tunnetaan myös nimellä OCD, joka on lyhenne sanoista obsessive-compulsive disorder. Tämä psykiatrinen häiriö luokitellaan ahdistuneisuushäiriöksi. Pakko-oireita voi liittyä myös muihin psyykkisiin häiriöihin kuten masennukseen.

Häiriö näkyy yleensä ihmisen pakonomaisena ajatusmallina tai tapana tehdä rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoitus on suojella ihmistä oletetulta uhkalta. Suurimmalla osalla ihmisistä on pakonomaisia tai ahdistavia ajatuksia. Pakko-oireesta kärsivä ahdistuu näistä ajatuksista ja pakkotoimintojensa avulla hän yrittää poistaa tai vähentää huoltansa ja siitä johtuvaa ahdistusta.

AVA kysyi lukijoiltaan, kärsivätkö he pakko-oireista ja miten ne ilmenevät. Kyselyyn tuli yli 300 vastausta. Osalla vastaajista häiriö oli diagnosoitu, toisilla ei. 35 prosenttia myönsi omien pakko-oireiden haittaavan elämää. 28 prosenttia kertoi omaavansa pakko-oireita, mutta ne eivät olleet haitaksi arjessa. Vastanneista 27 prosenttia kertoi läheisensä kärsivän neurooseista. Kymmenen prosenttia vastanneista kertoi kärsineensä pakkoneurooseista aiemmin, mutta päässeensä yli niistä.

"Kaipaan aikaa ilman oireita"

Vastaajista peräti 28 prosenttia kertoi kärsivänsä jostain pakko-oireesta ja sen haittaavan omaa elämää. Näin he kertoivat tuntemuksistaan.

– Vuosi sitten alkaneet pakko-oireet koskien hygieniaa ovat vieneet kokonaan joitain osia elämästäni. Joskus en voi koskea tavaroihin kodissani, koska koen ne likaisina. Pesen käsiäni pitkiä aikoja päivässä ja suihkussa käynti vie aimo osan päivästä. Tiedostan, että pelkoni ovat turhia, mutta en kuitenkaan uskalla olla toimimatta tutulla tavalla. Läheisten tuella toivon, että alan pikkuhiljaa nousemaan tästä ojastani ja pääsemään taas kiinni normaaliin elämääni.

– Pakko-oireita on kai itse kullakin jossain määrin. Luulen, että itselläni niitä on tavallista enemmän. Niihin liittyy stressiä, masennusta, ja ajankäytön ongelmia. Huumori ja ehkä tämä Wikipediasta otettu sitaatti helpottaa oloa: "Potilaiden oletetaan olevan keskivertoa älykkäämpiä, sillä häiriön luonne vaatii monimutkaisia ajatuskuvioita."

– Minulla diagnosoitiin OCD vajaa kymmenen vuotta sitten. Diagnoosi helpotti elämääni suunnattomasti. Hakeuduin ammattiauttajalle lähinnä siksi, että itsenäisestä työnteosta ei meinannut tulla mitään pakko-oireiden takia. Ohjattu sekä omatoiminen terapia kolmen vuoden aikana auttoi suunnattomasti oireiden voittamisessa. Myös internet on ollut korvaamaton väline vertaistuessa. En keksi tehokkaampaa tapaa millä useasti fiksut, mutta erittäin arkaluontoiset OCD-potilaat osaisivat tai uskaltaisivat olla yhteydessä toisiinsa.

– Minulla on ollut jo vuosia diagnoosina pakko-oireinen häiriö, ja se on aika vaikea: erilaisia pakkoajatuksia ja -toimintoja on kymmeniä. Ihan pelkkä kävely kauppaan ja takaisin on välillä todella haastavaa ja voimia vievää.

– Minulla on pakko-oireita runsaasti. Elämäni on jatkuvaa rituaalia ja pakko-oireiden toistamista. Myöhästyn joka paikasta, koska rituaalini vievät niin paljon aikaa. Stressin lisääntyessä oireet vain pahenevat ja kierre on valmis. Tahdonvoimalla saan ne joskus hallintaan, mutta ne palaavat aina jossain vaiheessa. Ehkäpä säännöllinen terapia auttaisi?

– Pakko-oireeni voi kuulostaa mitättömältä jos sitä ei käsitä, monien on vaikea ymmärtää. Tällä hetkellä se hankaloittaa elämääni niin, etten ole saanut nukutuksi pitkiin aikoihin kunnolla. Minulla on pakonomainen tarve niellä ja suuhuni erittyy sylkeä niin paljon, että sitä täytyy olla jatkuvasti nielemässä tai muuten uisin lammikossa. Vaiva alkoi reilu vuosi sitten täysin puun takaa. Nyt se ilmaantuu heti jos en tee jotain. Voin siis käydä kaupassa ilman suurempaa vaivaa ja olla ystävien seurassa, mutta elokuvien katselusta lukemisesta tai vaikka nukkumisesta ei tule mitään. Heti kun koetan rentoutua, alkaa sylki erittyä. Vähän kuin punastuminen, niin se tulee varsinkin kun ei toivoisi. Olen niellyt kurkkuni kipeäksi ja araksi, en saa unta, koko suu on jännittynyt, olen ahdistunut tästä kaikesta. Ja vaiva on näin outo... ei tätä pysty oikein muille selittämään.

– Pesen usein pakonomaisesti käsiäni, myös kotona ollessani, koska pelkään kaikenlaisia bakteereja, pelkään että sairastun jotenkin.

– Tarkastan paikat moneen kertaan ennen nukkumaanmenoa ja kotoa pois lähtiessäni. Omien sormieni syöminen on pakko-oireistani inhottavin, koska sormeni ovat haavoilla ja kipeät. En pysty hillitsemään itseäni. On pakko saada purra, enkä uskalla toisia purra. Onneksi kynnet saavat olla rauhassa.

– Minulla on siisteyteen liittyviä pakonomaisia toimintoja. Siivoan jatkuvasti. Jos näen lattialla pienen roskan tai murusen niin se on aina noukittava pois, matot on oltava aina suorassa, välillä on todella stressaavaa kun pitää koko ajan suoristaa mattoja mutta en voi olla tekemättä niin. Pöytäliinoissa ei saa olla vekkejä eikä ryppyjä, epäkohdat on heti siloteltava käsin tai silitysraudalla, sohvatyynyt on oltava aina tietyssä asennossa ja juuri oikeassa kulmassa toisiinsa nähden. Kun on kouluikäisen pojan äiti, niin lapsen huoneen siistinä pitäminen on huomattava stressin aiheuttaja, koska tavaroita on koko ajan laitettava takaisin paikoilleen ja imuri käy lähes tauotta! Jos en ole ehtinyt siivoamaan muutamaan päivään tai olen ollut voinniltani huonossa kunnossa, niin ahdistus on valtava kun tavarat eivät ole oikeissa kohdissa. Myös tunne siitä, että on menettämässä elämänsä hallinnan, on aivan kauheaa. Jatkuva imurin varressa heiluminen ja paikkojen alituinen läpikäyminen pitää mielen kasassa ja saan siitä luottamusta itseeni. Itsensä rääkkääminen jatkuvalla ja tauottomalla touhuamisella ja tekemisellä auttaa pitämään itsetunnon kasassa!

– Elämäni aikana on ollut erilaisia pakko-oireita. Nuorempana oli muun muassa pakko kokeilla vesiputkia käsillä ennen nukkumaanmenoa. Nykyisin on pakko laittaa tupakka-aski ja sytkäri tietyin päin taskuun ennen nukkumaanmenoa. Kuten varmistettava ulko-ovi moneen kertaan. Joskus mieli sanoo, että pitää tehdä noin tai noin asia, vaikka sen voisi tehdä helpommin. Näitä on niin monia, että jos kaikki kertoisin, tulisi pitkä tarina...

– Minulla ei ole todettu OCD:a, mutta oireeni viittaavat siihen vakavasti. Minulla on pakkomielteitä niistä tavallisista aiheista: valojen pois laittamisesta, vuotavista hanoista, hellan napeista, ulko-ovista. Surullisinta on kun itse sisimmässään tietää että hana on kiinni, silti sen käy varmistamassa kylpyhuoneessa aina uudelleen. Talvisin rynkytän ovenkahvaa niin pitkään että tunnen vielä autossakin kylmän kahvan kädessäni ja silti palaan ovelle tarkistamaan onko ulko-ovi lukossa. Joskus itken asian vuoksi, tämä on niin turhauttavaa.

– Herään unesta ja nousen sängystä tarkastamaan vielä kerran ulko-oven, lähden ruokakaupasta tarkistamaan auton ovet, lähden luennolta kotiin tarkastamaan kahvinkeittimen. Ei auta, jos sanoo ääneen "nyt auton ovet on lukossa", koska jospa kuitenkin vain sanoin sen ja unohdin lukita ne? Tai jos vahingossa painoin aukaisunappia lukitusnapin sijaan? Ulko-oven tarkistin jo, mutta entä jos se olikin eilen? Ei tälle taida tulla loppua, mutta parempi kai tarkistella kuin joutua ryöstetyksi.

– Kyllähän pakko-oireet haittaavat elämääni aivan mahdottomasti! Minulla on diagnosoitu pakko-oireinen häiriö ICD10-tautiluokituksen mukaan F42. Olen levoton, ahdistunut ja tuhlaan päivittäin tuntikausia aikaa esimerkiksi auton ovien lukitsemisen varmistamiseen tai tiskikoneen hanan sulkemiseen varmuuden vuoksi viidettä kertaa peräkkäin. Onneksi olen saanut asiaan mielialalääkityksen ja pääsemässä myös kognitiivis-analyyttiseen psykoterapiaan! Pakko-oireet ovat vaarantaneet vakavasti työkykyni ja johtaneet avioeroon.

– Tavallinen elämä on mahdotonta. WC-käynnit ovat tuskaa ja usein käynkin siellä vain kaksi kertaa päivässä, koska puhdistautumiseen on voinut mennä tunteja, nyt se on jo helpottanut. Kaupoissa en voi koskea mihinkään, mitä en osta. Pelkään sotkevani ja rikkovani kaikki paikat mihin kosken jolloin tuntuu, että minun pitäisi kustantaa muiden vaatteiden tai huonekalujen siivous ja korjaus, joten tarkkailen liikkeitäni koko ajan missä olenkin ja tarkastan paikkoja siksi. Elämäni takkuaa pahasti. En voi rentoutua kodin ulkopuolella jos sielläkään: aina on paikkoja kotonakin, joihin ei voi koskea lian takia, koska siivoukseen ja pesemiseen kuluu aikaa ja voimia. Kaipaan aikaa ilman näitä oireita.

Toipumisen apuna aika, ystävät ja lääkitys

Vastaajista 28 prosenttia kertoi omaavansa pakko-oireita, mutta ne eivät olleet haitaksi arjessa tai niiden kanssa on totuttu elämään. Kymmenen prosenttia vastanneista kertoi kärsineensä pakkoneurooseista aiemmin, mutta päässeensä yli niistä. Vastanneista 27 prosenttia kertoi läheisensä kärsivän pakko-oireisesta häiriöstä. Apua ongelmiin on löytynyt niin psykiatrilta, ystäviltä kuin lääkityksestäkin. Joillain oireet ovat lieventyneet ajan myötä.

– Minulla on ollut aikaisemmin tarkastelu-intoa, mutta nykyään oireilen numeroilla. Television äänenvoimakkuus ei saa olla pariton numero. Kun asetan kännykkään herätyksen, minuutit eivät saa olla parillisia. Tässä ei ole mitään logiikkaa ja se on oikeastaan aika huvittavaa. Kello ei siis soi tasalta vaan minuutin yli. Se ei tunnu häiritsevän puolisoani ja tämä otetaan meillä ihan huumorilla. Oireet tulivat ihan tyhjästä ja luulen, että joskus huomaan numerovimman olevan historiaa, olen sellainen tuuliviiri.

– Minulla pakko-oireet tai enemmänkin ajatukset häiritsivät aiemmin paljon enemmän. Kävin muutaman kerran terapiassa ja terapeutti suositteli minulle erästä kirjaa. Kirjan luettuani ymmärsin, että ajatukset eivät määrittele ketään meistä. Kaikilla meillä on outoja ajatuksia mutta pakko-oireista kärsivät ovat sen verran herkimpiä että tartumme niihin ja alamme pelkäämään, että meissä on jotain vikaa kun niitä ajattelemme. Olen kuullut sanottavan, että OCD-ihmisten käsiin voi uskoa vaikka elämänsä. Sillä he jotka esimerkiksi pelkäävät satuttavansa toista, eivät niin tee, koska ovat kokoajan tietoisia ja varovaisia tekemisissään. Kuulosti niin hölmöltä, että se helpotti!

– Kärsin erilaisista pakko-oireista useita vuosia, kunnes lopulta hyväksyin asian ja ystäväni avustuksella sain suurimman osan lopetettua. Todennäköisesti minulla on oireita vieläkin jäljellä, mutta olen niin tottunut, etteivät ne erityisemmin häiritse minua.

– Selvisin niistä ajan kanssa. Nuorena kaksikymppisenä kärsin paniikkihäiriökohtauksista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Oli kausia jolloin linnoittauduin kotiini, ja juoksin metsään karkuun kun auto tuli tiellä vastaan. Olen oppinut rennompaa elämänasennetta, joten kyseiset häiriöt eivät enää häiritse normaalia elämänmenoa. Erityisen sosiaalista ja laumasielua minusta ei kuitenkaan koskaan tule!

– Joitakin vuosia sitten teininä ei paljon naurattanut joutua pakonomaisesti tarkistamaan esimerkiksi huoneen, roskiksen tai kaapin nurkat parillisia tai kolmella jaollisia määriä mielialasta riippuen. Jos en näin toiminut, tuli epämukava olo ja pelkäsin läheisille muuten tapahtuvan jotain pahaa. Saippuaa kului myös runsaasti, minkä johdosta iho voi silloin aika huonosti. Aikuistumisen ja lääkityksen myötä oireet ovat loppuneet lähes kokonaan, mistä olen hyvin onnellinen.

– Minulla oli pakkotoimintoja ja -ajatuksia. Ne haittasivat elämääni rajaamalla normaalia päivittäistä elämää. Nukkuminenkin oli vaikeaa pakkoajatusten vuoksi. Avun sain terapiasta, jossa työstettiin ajatusmaailmaani ja menneisyyttäni, jotka nämä kaikki toiminnot olivat muovanneet. Kaikilla niillä pakko-oireilla ja -ajatuksella oli tarkoituksensa ja minulle se oli yleisen ahdistuksen lievittäminen.

AVA

Osittainen lähde: Wikipedia.org

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme