Mainos
Mainos

Pamela Anderson haikailee yhä exänsä perään

Povipommi Pamela Anderson ja hänen ex-rakkaansa, rokkari Tommy Lee eivät tunnu pääsevän eroon toisistaan. Nyt Andersson myöntää, että hän haaveilee toisinaan vanhenemisesta exänsä kanssa.

Pamela Anderson, 44, ei tyrmää mahdollista yhteen paluuta exänsä Tommy Leen kanssa, Female First uutisoi. Povipommi oli naimisissa rokkarin kanssa kolme vuotta vuoteen 1998 saakka ja heillä on kaksi poikaa, 15-vuotias Brandon ja 13-vuotias Dylan.

– Elämä on lyhyt. Toisinaan voisin nähdä meidät kulkevan hampaattomina yhdessä pyörätuoleilla. Olemme hyviä ystäviä, olen häneen säännöllisesti yhteydessä, Anderson kertoo.

Anderson on ollut naimisissa myös Kid Rock -muusikko Rick Salomanin kanssa. Avioerot eivät ole lannistaneet tähteä. Hän voisi yhä kuvitella menevänsä naimisiin, sillä haluaisi lastensa näkevän, että hän on onnellinen perinteisellä tavalla.

– Meillä on ollut niin epäperinteinen elämä ja minä olen romantikko, joten uskon että avioliitto on kirjoitettu tähtiin, Anderson sanoo.

Yksi vaatimus tulevalla aviomiehellä on.

– En aio tapailla ketään itseäni nuorempaa enää ikinä. Haluan olla se nuori ja kuuma pakkaus, Anderson visertää.

MTV3/Helmi

Lähde. femalefirst.co.uk

Kuva: Splash

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme