Mainos
Mainos

Parisuhderiitojen kymmenen kärki

Kesä on tyypillisesti aikaa, jolloin syntyy uusia parisuhteita. Osa muuttaa seurustelunsa sitoutumiseksi ja laittaa hynttyyt yhteen. Jotkut ottavat ratkaisevan askeleen elämässään ja avioituvat. Elämä ei kuitenkaan aina ole ruusuilla tanssimista.

Jossakin suhteen vaiheessa tulee eteen se hetki, kun kumppani alkaa ottaa hermoon oikein urakalla. Se on hetki, jolloin koetellaan suhteen kestävyyttä.

Mitkä ovat sitten ne yleisimmät syyt, jotka polttavat proput?

1. Seksi, luottamus ja koettu rakkaus

Yleisin syy parisuhteen loppumiseen on seksielämä tai oikeastaan sen puute. Yleensä mies on tyytymätön parin seksielämään, mutta naiset ovat kirineet tilastoissa lähes miesten rinnalle. Eli jompikumpi osapuolista on sitä mieltä, että suhteessa on liian vähän seksiä tai se ei ole tyydyttävää.

Luottamus kumppaniin on myös seikka, joka saattaa pulpahtaa esiin. Mikäli toinen osapuoli on esimerkiksi jatkuvasti viihteellä tai firman edustustilaisuuksissa, tulee eteen usein tilanne, jossa kotona oleva osapuoli alkaa epäillä toisen luotettavuutta. Onko kumppanilla kenties toinen? Osapuolilla saattaa olla myös eri käsitys siitä, mikä on pettämistä ja mikä ei.

Suhde tarvitsee kunnolla toimiakseen myös aina rakkautta. On toki sellaisia suhteita, joissa osapuolet ovat keskenään vain saadakseen toiselta jonkinlaista hyötyä elämäänsä. Se voi olla raha, loistelias elämä, turva, edustava kumppani, seksi tai jokin muu tekijä. Rakkauden puute voi tällaisessakin suhteessa olla lopulta tekijä, joka hiertää kuin kivi kengässä.

Raha on kylmää ja tunteetonta, eikä se koskaan korvaa todellista läheisyyttä ja rakkautta. Joten jostain rakkaus aina haetaan, oli takataskussa rahaa kuinka paljon tahansa.

2. Sitoutuminen

Harvoin on niin, että molemmat osapuolet ovat valmiita tekemään samanaikaisesti parisuhteen jatkoon vaikuttavan tärkeän ratkaisun. Toinen haluaa muuttaa yhteen, mutta toinen välttämättä ei. Toinen haluaa kihloihin ja/tai naimisiin mutta toinen kokee, että moinen on kahle jalassa. Toinen haluaa lapsia ja toinen ei.

Tällaisessa tilanteessa toinen osapuoli voi kokea, että häntä painostetaan tilanteeseen, johon hän ei halua tai ei ole vielä valmis. Vastaavasti toinen osapuoli voi kokea, ettei kumppani aidosti rakasta häntä, koska ei ole valmis sitoutumaan.

3. Kommunikointi

Perin usein nainen on se osapuoli, jonka mielestä mies ei kuuntele eikä puhu asioista. Miesten tapa ajatella on hyvin suoraviivainen. He eivät koe ongelmana sellaisia asioita, joista naiset saavat jopa harmaita hiuksia. Miehet kaipaavat myös selviä ohjeita, eivätkä naisten monimutkaisia vihjailuja.

Suora puhe on ratkaisun avain naisten kokemissa kommunikointiongelmissa. Naisten kannattaa myös muistaa, ettei miesten kommunikointikyky ole evoluution aika kehittynyt sitten kivikauden.

4. Raha

Raha ei tunnetusti tuo onnea, mutta helpottaa kummasti asioita. Mikäli rahasta on pulaa, vaikuttaa se varmasti tulehduttavasti parisuhteeseen.

5. Kotityöt

Nykypäivänä suurimmassa osassa talouksista kumpikin osapuoli käy työssä. Sen vuoksi on sovittava siitä, kuinka kotityöt hoidetaan. Mikäli mies jättää kaiken naisen kontolle, on aivan selviö, että naisen sytytyslanka palaa loppuun jossakin vaiheessa.

6. Työ ja opiskelu

Onko ura tai opiskelu toiselle osapuolelle elämän tärkein asia? Mikäli näin on, niin toinen osapuoli kokee jossakin vaiheessa jäävänsä vähemmälle.

7. Päihteiden käyttö

Vaikka rakkaus olisi aluksi kuinka vahva tahansa, niin lopulta se suurinkin rakkaus murenee, jos kumppani örveltää jatkuvasti päihteiden alaisena. Ihmisen persoonallisuus kun muuttuu aina huumaavien aineiden vaikutuksesta. Eikä tuo muutos yleensä ole hyvään suuntaan. Päihteet ovat tuhonneet valitettavan monta parisuhdetta.

8. Ystävät ja vapaa-aika

Mitä enemmän kumppanit viettävät yhteistä aikaa, sitä vahvempi heidän suhteensa yleensä on.

Mikäli toinen osapuolista viettää suurimman osan vapaa-ajastaan omien kavereidensa ja harrastustensa parissa, on se omiaan tulehduttamaan parisuhdetta. Yksin jäävä kumppani tuntee itsensä lopulta tarpeettomaksi ja merkityksettömäksi.

9. Arvot ja asenteet

Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Tutkimusten perusteella aluksi näin onkin, mutta pidemmän päälle on parempi, että kumppaneilla on samanlaiset arvot ja asenteet. Mikäli toinen osapuoli on esimerkiksi erittäin uskonnollinen ja toinen ei, voi moinen lopulta viedä toiselta hermot. Tämän vuoksi on tärkeää, että parit todella tuntevat toisensa ennen kuin sitoutuvat toisiinsa.

10. Isot pienet asiat

Kun rakastumisen huuma on viimein ohi, alkaa kumpaakin osapuolta yleensä jäytää jokin pieni seikka kumppanissa, joka lopulta saa aikaan suuria ärsyyntymisen tunteita. Moinen voi olla esimerkiksi leivänmurut pöydällä, käytetyt sukat lattialla, toisen maneerit, kuorsaaminen tai tyhjien maitopurkkien jättäminen tiskipöydälle.

Lista voisi olla loputon, sillä sellaista paria ei luultavasti ole olemassakaan, joilla ei olisi mitään huomautettavaa kumppaninsa tavoista.

Valmistaudu tulevaan

Nyt kun tiedät seikkoja, joista luultavasti ainakin osa tulee jossakin vaiheessa elämää kaivertamaan parisuhdettanne, on syytä varautua tulevaan. Keskustelkaa asioista ennakkoon ja ennen kaikkia rakastakaa toisianne!

Teksti: Kari Heusala

Idean äitinä Elina Pirisen kirja Kuinka löytää Se oikea ja pitää samalla hauskaa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme