Mainos
Mainos

"Peruskoulusta en muista mitään"

Viikkokyselyssämme kysyimme, olivatko lukijamme hyviä koulussa. Vastaajien mukaan jotkut aineet olivat täyttä hepreaa, vaikka menestys muuten olikin kohtalaista. Osa tunnustautui luokan priimukseksi.

Viikkokyselyssämme kysyimme, olivatko lukijamme hyviä koulussa. Vastaajista 42 prosenttia totesi, että menestystä irtosi joskus, mutta eräät kouluaineet olivat täyttä hepreaa. Toisinaan oppimisvaikeudet eivät liittyneet mitenkään kyseiseen aineeseen, vaan syy hankaluuksiin löytyi jostain muualta.

"Lukuaineet ja kielet ovat aina olleet mielestäni mukavia aineita, kuin myös taideaineet ja liikunta. Mutta matikka on aivan jotain käsittämätöntä! " lura

"Olin hyvä kaikessa missä selvisi pelkästään kuuntelemalla ja logiikalla. Kielet olivat yhtä tuskaa ja myöhemmin selvisikin, että minulla oli vaikea lukihäiriö. Ihmekös en niitä oppinut, vaikka kuinka yritin." J

"Peruskoulusta en muista mitään oppitunneilta, vaikka olen vasta 18-vuotias. Jotenkin vähän pimennossa koko yläastekin. Ainoat aineet, joissa loistin, olivat englanti ja ruotsi. Matikka, kemia ja muut sellaiset aineet pääsin hädin tuskin läpi ja muut aineet oli siinä välissä. Kesän jälkeen aloitan kolmannen vuoden ammattikoululla, edelleen muuten luokan priimus enkussa sekä ruotsissa! :D Ammatilliset opinnot on tietysti pakko suorittaa parhaansa mukaan, mutta yhteisistä opinnoista hankalin on edelleen matikka. En vaan koskaan tajua ja luokkamme harvinaisen huonot välit opettajaan vaikuttaa paljon. Taideaineissa olisin halunnut pärjätä paremmin, koska tiedän olevani hyvä piirtäjä. En vaan päässyt siihen oikeaan tilaan, pystynyt rentoutumaan meluisassa luokassa. Olen yläasteelta asti opiskellut aina siinä koulun ongelmaluokassa." Under svampen

"Opiskelua yleensä vaikeutti se, että opettajat olivat joko töykeitä tai yhteistyöhaluttomia. Kielissä, matematiikassa ja kuvaamataidossa pärjäsin aina hyvin, mutta luonnontieteissä kiinnostus oli aina tipotiessään, kiitos kuivien ja tylsistyneiden opettajien." Nina

"Koulutyö sujui vasemmalla kädellä"

34 prosenttia vastaajista kertoi olleensa suorastaan luokan priimus, jolle irtosi hyviä numeroita. Aina hyvä menestys ei tarkoittanut moitteetonta käytöstä.

"Ehkä tähän kysymykseen eivät kehtaa vastata muut kuin ne, jotka oikeasti olivat hyviä koulussa. Sikäli en usko, että kysely antaa oikean tuloksen. Oma keskiarvoni oli 9,8 ja koulutyö sujui vasemmalla kädellä harrastuksesta ammatiksi muuttuneen aktiviteetin sivussa." Muusikko

"Jokaisen aineen numero oli todistukseen yhdeksän. Keskiarvo oli täten yhdeksän, mutta käyttäytyminen oli kahdeksan. Minulle olisi kuulunut seitsemän, sillä lensin usein luokasta pihalle ja en välittänyt säännöistä tai ohjeista ja tein kaiken oman mielen mukaan." anskujee

Vastaajista hieman yli 11 prosenttia totesi, että opiskelu ei kouluaikana kiinnostanut, koska se tuntui vaikealta. Myöskin 11 prosenttia vastaajista totesi, että oppiminen ei yksinkertaisesti kiinnostanut.

"Koulussa kiusattiin lukiossa, suoritin luokat yksityisesti ja menin vasta viimeiselle takaisin lukioon. Ylioppilaaksi valmistuin kiusaajien yllätykseksi. " Kiusattu

MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot