Mainos
Mainos

Pieniä potilaita: Pienen keskosen suuri saavutus

Pienten potilaiden viimeisessä jaksossa tavattiin monta urheaa pientä potilasta. Keskosena syntynyttä Matilda-vauvaa hoidettiin kenguruhoidossa, ja hän saavutti kilon painon.

Pieniä potilaita -sarjan viimeisessä jaksossa nähty Matilda syntyi keskosena kolme kuukautta ennen laskettua aikaa. Äiti Ulla oli odottanut suurta raskausmahaa ja vauvan liikkeitä, mutta synnytys olikin tullut liian aikaisin. Matilda painoi syntyessään alle 700 grammaa. Isä Josen mukaan ensimmäiset päivät olivat vaikeita, koska huonoja uutisia pelkäsi koko ajan.

Matilda joutui olemaan keskoskaapissa, ja hän tarvitsi apua monenlaisten asioiden kanssa. Sairaanhoitaja SiniLinnalaakson mukaan keskoskaapissa oli mahdollisimman kohdunmukaiset olot. Esimerkiksi lapsen paino saatiin mitattua kaapissa, joten häntä ei tarvitse nostaa ulos turhaan.

Jaksossa Matilda vietti isänsä Josen kanssa aikaa kenguruhoidossa, eli isän rinnalla maaten ihokontaktissa. Lapsi tuntee hoidon aikana vanhemman sydämensykkeen ja hengityksen.

– Heti, kun saan hänet rinnalleni, hän alkaa nukkua, Jose sanoi.

– Tuntuu, että hän hakee kontaktia. Huomatkaa, minä oon täällä, äiti kuvaili Matildaa, joka kenguruhoidon aikana heilutti mielellään käsiään.

Jaksossa Matildan tila parani ja hengittäminen oli helpottunut. Hän kasvoi hyvin, ja perheellä oli pian syytä juhlaan, kun yhden kilon painokin saavutettiin!

"Se on minuutin päästä ohi"

7-vuotiaan Oskarin selkää pidennettiin. Hän kävi ortopedi MikkoMattilan vastaanotolla. Marjo-äiti kertoi, että Oskarilla oli ollut synnynnäinen palleatyrä, eikä hän saanut henkeä kunnolla. Hän oli joutunut hätäkasteen jälkeen heti Lastenklinikalle. Nyt hoidettiin Oskarin skolioosia. Skolioosissa selkäranka on kieroutunut.

– Oskari on meidän ensimmäinen magneettipidennettävä potilas, Mattila kertoi.

Oskarin avulla pidennysohjelmaa on voitu suunnitella ja tarkkailla.

– Se raudan kääntäminen kyl vähän sattuu, mutta se on minuutin päästä ohi, Oskari kertoi.

Jaksossa 10-vuotias Jenna oli Lastenklinikalla vakavan bakteeritulehduksen takia. Erikoislääkäri TimoJahnukaisen mukaan streptokokkibakteeri oli aiheuttanut Jennalle munuaisten toimintahäiriön. Jenna joutui keinomunuaishoitoon.

Äiti-Malin oli Jennan mukana. Jenna oli ollut väsynyt hoitojen vuoksi.

– Mun mielestä täällä on tylsintä se, kun mä olen kipeä, Jenna totesi ja toivoi päsäeävnsä jouluksi kotiin.

Sairaus hoituisi itsekseen, kunhan streptokokista päästäisiin eroon.

"Hän on kestänyt ihmeellisen hyvin"

Syövästä toipuva Vanessa oli Lastenklinikalla hoidonlopetustutkimuksissa.

– Pelonsekaisin tuntein aina tullaan tänne, mutta aika luottavaisin fiiliksin kuitenkin, äiti Janina kuvasi.

Vastaanotolla käytiin läpi Vanessan saamat hoidot ja tutkittiin, ettei syöpä ollut levinnyt tai ettei hoidoista ollut aiheutunut ongelmia.

Vanessa joutui palaamaan Lastenklinikalle vielä selkäydinkanavan magneettikuvaukseen. Kotona hän oli edelleen eristyksessä, eikä saanut käydä ihmispaljouden keskellä.

– Hän on oikeasti kestänyt tämän ihmeellisen hyvin, Janina mietti Vanessan taivalta.

Katsomo-video ei ole saatavilla


AVA/Maria Aarnio

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme