Mainos
Mainos

Pikkuruinen brittilaulaja toivoo lihovansa: Haluan kurveja!

Suositun brittiyhtyeen laulaja haaveilee muodokkaammasta vartalosta.

Girls Aloud -yhtyeen pienikokoinen laulajatar Nicola Roberts toivoo kovasti keräävänsä lisää lihaa luidensa ympärille.

Roberts kertoi olevansa kateellinen etenkin muodokkaalle bändikaverilleen Kimberley Walshille. Roberts toivoisi olevansa Walshin nahoissa.

– Sanoin Kimberleylle, että toivon lihovani. Katsoessani hänen naisellista vartaloaan yritän syödä hullun lailla, mutta ei se auta. Olen aiemmin ollut tanssija, joten minulla on hyvä lihasmuisti. Voin kantaa painavia ruokakasseja ja se näkyy heti lihaksina käsissäni. En voi sietää niitä. Haluaisin käsieni olevan naisellisemmat ja tasaisemmat, Roberts valitti.

Roberts kuitenkin muistuttaa, että oma vartalo tulisi hyväksyä juuri sellaisena, kuin mitä se on.

– On terveempää ajatella optimistisesti omaa tilannettaan, sillä on olemassa ihmisiä jotka ovat paljon huonommassa tilanteessa, Roberts muistuttaa.

Laulajatar toivoo, että ihmiset arvostaisivat itseään enemmän, eivätkä pyrkisi mahtumaan ulkonäköseikoissa yhteiskunnan luomiin muotteihin.

– Minkä tahansa mallinen tai kokoinen tai värinen ikinä oletkaan, täytyy vain hyväksyä se, että sellaiseksi on syntynyt, Roberts filosofoi.

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Splash

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme