Mainos
Mainos

Poul Havgaard

Tanskalainen Poul Havgaard on työskenteli Lapponialle vuosina 1971-2008. Korusuunnittelun lisäksi Havgaard työskentelee myös kuvanveistäjänä.

Kaikkiaan 37 vuoden suunnittelijauransa aikana Havgaard suunnitteli useita kymmeniä veistoksellisia ja omaleimaisia hopeakoruja. Ensimmäinen Lapponialle suunniteltu malli oli 3-D SILVER. Nimellä viitattiin korujen veistoksellisuuteen sekä monipuoliseen käytettävyyteen – jokainen puoli oli taiteilijan mukaan ”paraatipuoli”. Myöhemmin Havgaard on suunnitellut myös koruja kullasta, mutta palaa mielellään lempimateriaalinsa hopean pariin. Erityisen tunnetuksi hän on tullut hopeaa ja meripihkaa yhdistävistä koruista.

Havgaardin korujen muodot perustuvat aina orgaanisiin muotoihin, muotokieli on väkevää ja luonnonläheistä. Hän on ollut ensimmäinen suunnittelija maailmassa, joka on yhdistänyt hopeaa ja meripihkaa. Hän on suunnittelija, jolle ainutkertaisuus ei ole itseisarvo – hän suunnitteleekin mielellään kokonaisia korusarjoja, joita voi yhdistellä keskenään. Hänen mielestään koru on osa henkilöhahmoa, ihmisen omaa persoonallisuutta.

Poul Havgaard ilmoitti vuonna 2008 vetäytyvänsä uusien Lapponia-mallien suunnittelutyöstä. Hänen jo aiemmin suunnittelemansa mallistossa olevat korut jäävät jatkossakin Lapponian mallistoon.

”Koruni perustuvat aina orgaanisiin muotoihin. Suunnitteluni periaatteena on luoda jännitystä asettamalla kaksi mielenkiintoista muotoa vuoropuheluun sekä keskenään että ympäristönsä kanssa. Koru voi myös viestiä eroottisuutta ja vaikuttaa vastakkaiseen sukupuoleen. Korujen käyttö toisen ihmisen vuoksi on mielestäni yksi keskeisimmistä sivistykseen vaikuttaneista tekijöistä. Korut ilmaisevat halua.”

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme