Mainos
Mainos

Povipommi pikasuhteestaan: Olemme jo puhuneet lapsista!

Kahdesti kahden vuoden aikana eronnut Katie Price on jo puhunut lapsista argentiinalaisen poikaystävänsä Leandro Pennan kanssa.

Glamourmalli Katie Price, 33, on seurustellut argentiinalaisen mallikomistuksen, Leandro Pennan, 25, kanssa vasta muutaman kuukauden ajan, mutta jo nyt kolmen lapsen äiti olisi valmis pohtimaan perheenlisäystä, uutisoi The Sun.

Katie yritti tulla hedelmöityshoitojen avulla raskaaksi exänsä Alex Reidin kanssa, mutta epäonnistui. Nyt vauvat ovat taas povipommilla mielessä.

– Todellakin! Pikkuisia chicoseja. Me emme ole suunnitelleet mitään, on vielä niin aikaista, hän kommentoi OK Magazinelle.

Katie myös vakuutteli, ettei halua naimisiin enää kolmatta kertaa, ennen kuin voi olla aivan varma, että liitto kestää ikuisesti ja avioliitto olisi hänen viimeisensä. Peter Andresta 2009 eronnut, ja vuonna 2011 Alex Reidistä eronnut povipommi myöntää tehneensä virheitä menneisyydessä.

– Olen erittäin, erittäin, erittäin pettynyt edellisiin avioliittoihini. Uskon todella, että avioliitto on tarkoitettu elämän mittaiseksi, mutta kaksi liittoani epäonnistui. Otan jonkun verran vastuuta, mutta Petessä ja Alexissakin on vikaa. Silti minua ottaa päähän, että olen epäonnistunut kahdesti.

Katie Price valittelee, että erot ovat tulleet kalliiksi niin rahassa mitattuna kuin henkisestikin.

MTV3/Helmi

Lähde: The Sun, OK Magazine

Kuva: Splash

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme