Mainos
Mainos

Puolison ärsyttävimmät piirteet

Kysyimme Helmen viikkokyselyssä, mikä kumppanissa ärsyttää. Kyselyyn vastanneita ärsyttivät niin uusioperheen ongelmat kuin kuorsaaminenkin. Puolisoilta peräänkuulutettiin myös kykyä kuunnella.

Helmen viikkokyselyyn vastanneista suurin osa (45,2 prosenttia) löysi kumppanin ärsyttävimmän piirteen vastausvaihtoehtojen ulkopuolelta. Ärsykkeiksi valikoituivat muun muassa uusioperheeseen sopeutumattomuus, huono kuuntelutaito sekä oudot mökötyskohtaukset.

"Puolisoni ei hyväksy lapsiani"

"Elämme uusperheessä jo seitsemättä vuotta ja vieläkään hän ei vaadi tyttäriltään asiallista käytöstä minua ja lastani kohtaan." sinisilmä

"Uusioperhe olemme ja molemmilla lapsia entisestä liitosta, mutta puolisoni ei oikein "hyväksy" minun lapsia. Hänen on jotenkin vaivalloista olla muiden kuin oman lapsensa kanssa.. On hänen lapsi ja minun lapset, mutta ei meidän lapsia. Minä saan huolehtia hänen lapsensa, joka asuu meidän kanssa, mutta kun omat lapseni ovat viikonloppuisin meillä, niin minä saan hoitaa sitten kaikki kolme lasta. Vähän kaipaisin sellaista tiimityötä ja yhdessä tekemistä, mutta vaimo huolehtii vaan omasta lapsestaan. "esko70

"Usein kohtaan sellaisen tilanteen, että hän ei kuuntele minua lainkaan, vaikka kyse olisi minulle tärkeästä asiasta. Se ottaa aivoon!" Kuuntelematon

"Kun puhun, hän vaikuttaa siltä, että kuuntelisi, muttei kuitenkaan oikeasti kuuntele. Jos ei tee mieli keskustella, niin sen voisi sanoa ihan suoraan, että puhuja välttyisi puhumisen vaivalta ja "kuuntelija" teeskentelemisen vaivalta." En kaiketi ainoa?

"Kun kysyn jotain, hän ei vastaa ja saan kysyä uudestaan että 'Kuulitko?'" Lopez

"Kun hän suuttuu minulle, hän ei voi puhua/selvittää/riidellä asiaa selväksi, vaan aloittaa ainakin muutaman päivän mökötyksen... Hermostuttavaa!" Susanne

"Hermostun kumppaniini joka yö"

Yöunet pilaava kumppani hermostutti myös Helmen lukijoita. Vierellä kuorsaava puoliso oli riesa 21,2 prosentille vastaajista.

"Hän on myös muuten levoton nukkuja. Tökkii, puhelee ja heiluu kuorsauksen ohella. Joka yö hermostun häneen silmittömästi, mutta aamulla yhdessä herätessä kaikki on jo anteeksi annettu." aiskriim

Liki 18 prosenttia vastaajista ärsytti se, ettei heidän kykyihinsä uskota. Kuitenkin juuri oma kumppani on se henkilö, jonka ensisijaisesti pitäisi valaa uskoa ja luottamusta puolisoonsa. Tyylitajutonta kumppania joutuvat puolestaan sietämään yli 8 prosenttia Helmen viikkokyselyyn vastanneista.

"Kun ei ole isoja ongelmia, pienet alkavat vaikuttaa. Niin kuin se, ettei toinen ikinä käytä vaatteita, jotka olen ostanut lahjaksi hänelle. Aina samoja vanhoja vaan." sdf

Alle neljä prosenttia lukijoista oli ärsyyntynyt kumppaninsa tapaan lopettaa puolisonsa lauseet. Alle neljän prosentin jäivät myös lukijat, joita ärsyttivät miehen ja oman suvun tulehtuneet välit.

Kyselyyn vastasi 580 Helmen lukijaa.

MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot