Mainos
Mainos

Rakel Liekki haaveilee lastenkirjan kirjoittamisesta

Rakel Liekin suosikkikirjoilla on linkki hänen omaan lapsuuteensa. Kuvataiteilija paljastaa myös haaveilevansa lastenkirjan kirjoittamisesta ja kuvittamisesta.

Kuvataitelijana ja aikuisviihdetähtenä tunnetuksi tullut Rakel Liekki paljastaa Kirjapiirin toisessa jaksossa, mitkä kirjat ovat hänelle merkityksellisiä. Liekki nostaa ensimmäiseksi itselleen tärkeäksi kirjaksi Björn LandströminTie Intiaan -kirjan.

– Valitsin sen kuvitusten takia, koska Björn on mun ehdoton suosikkikuvittaja, Liekki sanoo.

Toinen Liekille erityinen kirja on Jenni LinturinIsänmaan tähden.

– Molemmissa näissä kirjoissa on sellainen yhteinen juttu, että niissä on kiinnekohta lapsuuteeni, mikä on tavallaan hassua, koska ne ovat hyvin erilaisia kirjoja. Björn Landström tuli mulle ensimmäistä kertaa tutuksi meidän mummolassa, jossa oli Björnin kuvittama satukirja, jota mä aina kävin katselemassa.

– Jenni oli mun lapsuuden paras ystävä. Me myöhästyimme aina koulusta, kun satoi, koska me pysähdyimme pelastamaan kastematoja asfaltilta nurmikolle, etteivät ne olisi kuolleet. Sen takia on ollut huikeata seurata sivusta sitä, miten sun hupsusta lapsuudenkaverista kasvaa ihan hirvittävän lahjakas kirjailija, jonka lause on jotenkin sellaista veijomerimäistä, harkittua, tosi syvällistä tiputtelua, Liekki kuvaa.

Liekki paljastaa odottavansa kovasti Linturin toista Malmi 1917 -kirjaa, joka julkaistaan tänä syksynä. Kirja kertoo kolmen nuoren tulevaisuudenhaaveista ja siitä, miten nuoret uskovat kaiken olevan heille mahdollista. Yksi nuorista haluaa kuvataitelijaksi ja toinen näyttelijäksi.

– Luulen, että se tulee olemaan myös kirja, johon pystyy itse samaistumaan.

Rakel Liekki on myös itse ollut mukana tekemässä kirjoja

Liekki on julkaissut myös itse kirjan vuonna 2010. Hän kertoo kirjoittaneensa Hyvän olon seksi -kirjan paljolti sen takia, ettei hänen tarvitsisi jatkuvasti vastata erilaisiin seksiin liittyviin kysymyksiin. Liekki pohtii, että Hyvän olon seksi -kirjalle oli tilausta ehkä sen takia, että siinä seksiä ei käsitellä voimakkaan heteronormatiivisuuden kautta. Viimeisimpiä Liekin kirjoitustöitä on artikkeli Katja Ketun kokoamassa antologiassa Pimppini on valloillaan.

– Se oli musta toisaalta kauhean pelottavaa, kun Katja kysyi multa, että haluisinko kirjoittaa tällaiseen seksuaalista vallankäyttöä käsittelevään antologiaan tekstiä. Mä olin vähän sillä tavalla, että niin, olenhan mä kirjoittanut kirjan, mutta se oli sellainen viihteellinen asiakirja, että mä en ole koskaan kirjoittanut proosaa.

Kuvataitelija kertoo kauhistuneensa kuullessaan, ketkä kaikki hänen ihailemansa prosaistit olivat tulossa kirjaprojektiin mukaan. Liekki epäili, voisivatko hänen kirjoittamansa sanat ja lauseet olla kirjaan sopivalla tasolla, mutta hän epäröi turhaan. Kukaan ei kritisoinut hänen tekstiään.

– Taistelin itseni kanssa aika kauan ja kirjoitin sen tekstin pari kolme kertaa ja ajattelin "En mä lähetä tätä Katjalle ollenkaan, että ei sitä kukaan huomaa, jos mä en vaan lähetä sitä." Sitten mä uskalsin lähettää sen. Ja mun yllätykseksi kukaan ei naulannut mua seinään ja sanonut, että ihan hirveää kuraa se on.

Liekillä on erityinen suhtautuminen lastenkirjoihin. Hän on haaveillut, että kirjoittaisi ja kuvittaisi vielä jonain päivänä lastenkirjan. Taitelija kertoo keräilevänsä lastenkirjoja ja hänen kotinsa on niitä täynnä. Kynnys alkaa tehdä lastenkirjaa on kuitenkin suuri, koska Liekki arvostaa genreä niin paljon. Toinen Liekin päässä kytevä idea on aikuisille suunnattu fiksu puuhakirja.

Katso Kirjapiiri AVAlla lauantaina kello 17.30!

AVA

Kuva: Lehtikuva

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot