Mainos
Mainos

Räpsis, mitkä ripset!

Ripsipidennyksillä taviskin saa tähtien räpsyripset!

Tuijottelen itseäni peilistä, enkä voi olla räpyttelemättä pitkiä mustia ripsiäni. Xtreme Lashes -kouluttaja Oksana Valeicha on istuttanut omien ripsieni päälle noin kaksisataa ripseä. Lopputulos on yllättävän luonnollinen. Ensimmäisten räpäytyksien aikana tuntuu oudolta, kun ripset osuvat kulmaluihin. Hetken päästä niitä ei enää edes huomaa.

Perinteisesti runsaammat ripset on saatu ripsien tyveen lisättävillä ripsitupsuilla. Xtreme Lashes -tekniikassa irtoripsikuidut lisätään yksitellen kiinni omiin ripsiin. Ne kiinnitetään mustalla liimalla.

Ripset irtoavat omien ripsien mukana yksitellen, kun omankin ripsen on aika irrota.

– Tämän tekniikan etuna on, että ripset harvenevat luonnollisesti. Kun ripsitupsuilla täydennetyistä silmistä putoaa yksi tupsu, ripsirivistöön tulee todella näkyvä aukko, Oksana selvittää.

Ihmisellä on koko ajan eri kasvutilassa olevia ripsiä. Ripsiä putoaa päivittäin, ja uusia kasvaa tilalle.

Liilat ripset kristallikoruilla

Ripsien laittoon varataan aikaa noin kaksi tuntia. Se kuluu hoitotuolissa maatessa, kun ripsistylisti ahertaa silmien kimpussa. Ripsien lisääminen ei tunnu juuri miltään, ja Oksanan mukaan monet asiakkaat nukahtavatkin käsittelyn aikana.

Minulle valittiin luonnolliset kaartuvat mustat ripset. Vaihtoehtoja olisi ollut runsaasti: näyttäviä, permanentatun näköisiä, paksuja…Myös pituusvaihtoehtoja on useita.

– Asiakkaan omien ripsien pituus vaikuttaa mahdolliseen pituuteen. Mitä pidemmät omat ripset ovat, sitä pidemmän ripsipidennyksen voi tehdä, Oksana kertoo.

Lisäksi mustien tai ruskeiden ripsien sekaan voi halutessaan saada tehostevärisiä ripsiä tai Swarovski-kristalleja.

– Tehosteväreillä voi esimerkiksi korostaa omien silmien väriä. Muutama liila ripsi silmien joukossa tuo ruskeat silmät kauniisti esiin. Myös muotoa voi korostaa. Esimerkiksi kissamaiset silmät pääsevät oikeuksiinsa, kun niiden ulkonurkkiin lisätään ripsiä runsaasti.

Ripsipidennyksillä tehdään myös pieniä ihmeitä. Syvällä olevat silmät saadaan enemmän esiin, kun mustien ripsien sekaan lisätään ruskeita ja vaaleita ripsiä. Myös pienet silmät voi huijata suuremman näköisiksi.

Räpsyripsillä ei asiaa klooriveteen

Pidennykset saattavat kestää jopa kaksi kuukautta. Ripsiä pitää kuitenkin käydä huollattamassa ripsistylistilla noin neljän viikon välein, jos ripsien haluaa pysyvän koko ajan paraatikunnossa.

Ripsipidennyksen jälkeisten 24 tunnin aikana pitää olla varovainen, jotta ripsien liima ehtii kuivua kunnolla. Tuolloin pannassa ovat suihku, sauna, vatsallaan nukkuminen ja ripsien yletön koskettelu.

Kloorivedessä uintia ei suositella pidennyksien aikana ollenkaan, ja sauna ei saisi olla yli 100 asteinen. Silmiä ei saa pestä öljypohjaisilla meikinpoistotuotteilla. Pumpuli ja vanulaput saattavat tarttua kiinni pidennysten kiinnityskohtaan, joten meikkiä ei kannata puhdistaa niiden avulla. Pidennysten puhdistukseen on omat välineet ja aineet.

– Ripsiväriä voi käyttää, mutta sellaista, joka ei ole öljypohjainen tai vedenkestävä. Pidennetyistä ripsistä tulee kuitenkin niin pitkät, että harva kaipaa ripsiväriä, jos ei sitten halua aivan ultrapitkiä ripsiä, Oksana kertoo.

Ripsiin tottuu nopeasti

Ja miltä ripsipidennykset sitten tuntuvat? Ne eivät paina, vaan tuntuvat ihan tavallisilta ripsiltä. Ripset eivät näytä lisäkkeiltä, vaan ultrapitkiltä ripsiltä, joihin olisi sudittu kerros ripsiväriä.

Ripsiä oppii nopeasti varomaan. Muutaman päivän aikana ripsiä on pudonnut kolmisen kappaletta. Ainoa outo kokemus on, kun ripset heiluvat tuulisella aukiolla. Voisin hyvinkin kuvitella hankkivani tällaiset ripset. Ripsien laittohinta 140 euroa on kuitenkin melko korkea. Ripsien huollatus puolestaan maksaa noin 50 euroa.

Oksanan mukaan ripsipidennyksiä ottavat erityisesti kiireiset naiset

– Ripset sopivat esimerkiksi paljon liikkuvalle naiselle, joka ei jaksa jatkuvasti lisäillä meikkiä.

Myös julkkikset ovat ihastuneet ripsipidennyksiin. Miss Suomi Satu Tuomistolla on Extreme Lashes -ripset. Myös Martina Aitolehdellä ja Sini Helmellä on pidennykset.

Maailmantähdistä merkin nimeen vannovat Ivana Trump ja laulajatar Faith.

Teksti: MTV3/Helmi/Emmi Maaranen

Kuvat: Xtrme Lashes, Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme