Mainos
Mainos

Reija Jokela: Miljöökuvaus vei sydämen

Hääkuvaaja Reija Jokela suosii ja suosittelee miljöökuvausta hääpareille.

Reija Jokela, 46, on toiminut ammattivalokuvaajana lähes kymmenen vuotta. Hänellä on kokemusta kaikenlaisista kuvauksista ylioppilasjuhlista tuotekatalogeihin. Hääkuvaus on kuitenkin lähellä hänen sydäntään.

Veri veti alalle

Valokuvaajien perheessä kasvaneelle Reijalle valokuvaajan ammatti ei yllättäen tullut täysin luonnostaan.

– Jäin yo-kirjoitusten jälkeen vuodeksi isäni valokuvausliikkeeseen miettimään mitä "isona" tekisin. Tuota mietintää hurahti lopulta yhdeksän vuotta, Reija kertoo.

Hän tahtoi kokeilla siipiään ja muutti Helsinkiin. Työskenneltyään terveydenhuoltoalalla muutaman vuoden Reija päätti kuitenkin palata takaisin kotikonnuilleen ja seurata isänsä jalanjälkiä.

– Jo perinteetkin valokuvaukseen "vaativat" alalle. Isäni isä oli valokuvaaja, isäni on nykyään valokuvaava eläkeläinen ja sisarpuoleni on valokuvapainotteiselta viestintälinjalta valmistunut.

Reija hankki valokuvaajan ammattitutkinnon Visuaaliviestinnän Instituutista vuonna 2001, ja on isänsä jäätyä eläkkeelle hoitanut Laukaan kuva -valokuvaamoa.

– Pidän pientä valokuvauskauppaa, välitän asiakkaiden kuvatilauksia Eirikuvalle, otan passikuvia, myyn filmejä, paristoja, kehyksiä ym. eli olen aina tavattavissa, Reija sanoo.

Kuvan tyylin määrittelee hääpari

Reija arvioi, että on kuvannut yli kuusisataa hääparia, joten kokemusta alalla löytyy. Hän kertoo, että työssä mielenkiintoisinta ovat ehdottomasti asiakkaat.

Jokainen pari rakentaa juhlansa omannäköiseksi, joten hääkuvien ja -potretin tulee peilata samaa persoonallista tyyliä. On kuvaajan tehtävä auttaa paria löytämään oikea kuvaustyyli. Reija kertoo, että jo kuvausaikaa sovittaessa hän yrittää vainuta hääparista mahdollisimman paljon.

– Kuvauksessa kuuntelen ja katselen parin keskinäistä kommunikaatiota, haen heidän omia asentojaan ja ilmeitään. Sieltä lähtevät ne ikuistamisen arvoiset hetket.

Hääkuvaajan tulee myös elää tilanteiden mukana, saada jäykkänä jännittävät kuvattavat rentoutumaan ja kuvata kulloisestakin parista heidän näköisiään kuvia eikä kaikkia saman kaavan mukaan.

– Tokihan joskus jotkut ovat niin jännittyneitä, että heidät joutuu asettelemaan, mutta harvemmin näin on. Kuvauksen edetessä kuvattavat usein vapautuvat ja hyvät kuvat on helppo ottaa, Reija kertoo.

Luonto on paras miljöö hääkuvaukselle

Luonto on Reijalle tärkeä, ja hän tekee mieluiten hääkuvaukset miljöössä. Sillä studiotila on rajallinen, valokuvaaja etsii jatkuvasti uusia ympäristöjä, joissa ottaa upeita hääkuvia.

– Täällä Laukaassa on muutaman kilometrin säteellä upea koski, museokylä aittoineen ja hääjuhlapaikkoja, joiden pihapiireissä on puuta, pensasta, penkkiä, rantaa ja rajattomat mahdollisuudet.

Reija hakee työhönsä jatkuvasti inspiraatiota luonnosta, mikä näkyy myös hänen hääpotreteissaan.

– Kuvaan paljon harrastuksena ja vuosittain pyrin pitämään näyttelyn vapaa-ajan kuvauksistani, joita ovat havunneulasta pienemmät luontokohteet. Kotipuutarhasta löytyy yllättävän paljon kuvattavaa. Voikukanlehti, hivelevässä laskevan auringon valossa alhaaltapäin katsottuna on aivan erilainen kuin rikkakasvi nimeltä voikukka… Sukellan siis aktiivisen ja hetkittäin hektisenkin ihmiskuvauksen vastapainoksi hiljaiseen, minimaaliseen makromaailmaan, Reija kertoo.

Katso:

Lisätietoja:

http://www.laukaankuva.fi/
reija.jokela@laukaankuva.fi

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot