Mainos
Mainos

Riikka Ala-Harja: En koskaan käsittele kirjan teemoja mustavalkoisesti

Kirjapiirin seitsemännessä jaksossa vieraileva kirjailija Riikka Ala-Harja kertoo värittävänsä rankkoja aiheita muillakin väreillä, kuin vain mustalla ja valkoisella. Myös omasta kirjahyllystä löytyy värikkäitä teoksia, joiden kansien välissä komeilevat kollegoiden arvokkaat signeeraukset.

Tunteisiin vetoavan Maihinnousu-kirjan julkaissut kirjailija Riikka Ala-Harja, 45, käsittelee uusimassa teoksessaan taistelua niin sotarintamalla, murenevan avioliiton satamassa ja lapsen sairauden taistelutantereella.

Väkevän teoksen kirjoittanut Ala-Harja kuvailee olevansa kirjailijana samaan aikaan syvä, että poreileva.

– Vahvuuteni on, että kirjoissani on raskaita aiheita, mutta en käsittele niitä koskaan mustavalkoisesti, Ala-Harja kuvailee surumielinen ääni seuranaan.

Vaikka Maihinnousu-teoksessa ei mässäillä tai turhia maalailla, kirjailija itse painottaa, että värejä pitää olla vaikka aihe olisi kuinka ahdistava. Ja sitä mediakohuakin aiheuttanut teos Maihinnousu tekee – se ahdistaa. Mutta myös ilahduttaa.

– Toivoisin, että lukijan luettua kirjani se jäisi ikään kuin elämään; sillä olisi jokin merkitys lukijalle. Senhän takia ihmiset lukevat, että siitä jäisi jokin jälki itseen – tai mieleen, kirjailija kertoo.

Signeerauksien perässä

Kuudennen romaaninsa julkaissut kirjailija ja dramaturgi on tottunut kirjoittamaan signeerauksia omien tuotostensa kansien väliin, mutta itsekin hän haalii arvostamiensa kirjailijoiden kuittauksia.

– On kiva, että siitä jää jokin muisto. Katson kirjahyllyäni usein muistellen signeerauksia, joita olen saanut, Ala-Harja hymyilee.

– Kirjahyllystäni ei kylläkään löydy edesmenneen tai vanhan kirjailijan divariaarretta, jossa hänen signeerauksensa komeilisi.

Ala-Harja kertookin haalineensa kirjailijakollegoiltaan aimo annoksen nimikirjoituksia.

– Minulla on signeerauksia muun muassa Kari Hotakaiselta, Rosa Liksomilta sekä Kirjapiirissäkin vierailleilta ja , Ala-Harja luettelee.

– Kun esikoisromaanini Tom Tom Tom oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 1999, sain haalittua itselleni kaikkien muiden Finlandia-ehdokkaiden nimikirjoitukset, kirjailija virnistää.

Riikka Ala-Harja kuvailee itseään lukijana ahmatiksi, kiireellä selailijaksi, joka lukee vaikka bussissa nenä kiinni kirjassa.

– Ekaluokkalaisen äitinä ei tosin ehdi lukea niin paljon kuin haluaisi, Ala-Harja sanoo.

Lue myös AVAn Lukupiirin kirja-arvostelu:Lapsen sairastuminen vakavasti aloittaa henkilökohtaisen sodan

Katso Kirjapiirin seitsemäs jakso: Vieraina Pekka Hiltunen ja Riikka Ala-Harja

Katsomo-video ei ole saatavilla

Lue lisää Kirjapiirissä nähtävien kirjailijoiden haastatteluita:


AVA

Teksti: Katri Koskinen

Kuvat: AVA, LIKE

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot