Mainos
Mainos

Ruoka ja seksi: Nämä herkut sopivat makuuhuoneeseen

Ruoka ja seksi ovat toisinaan tahmainen ja hankala yhdistelmä. Osa herkuista sopii kuitenkin myös makuuhuoneessa nautittavaksi.

Monet ruoka-aineet mielletään seksikkäiksi, mutta kaikki niistä eivät sovi makuuhuoneeseen. Helmi kertoo, mitkä ruoat kannattaa nauttia kuumassa kylvyssä ja millä uskaltaa leikitellä myös sängyn puolella.

Kermavaahto

Kermavaahto on makuuhuoneruokien aatelia. Siitä lähtee hauska ääni, se ei tahmaa eikä sula ainakaan heti.

Jääpalat

Kukapa meistä ei olisi viilentänyt itseään kylmällä jääpalalla kuumana päivänä. Tiedämme siis jo, minkälaisen nautinnon sulava jää voi tuoda. Mies voi hivellä sitä kumppaninsa kaulalla, nänneillä, sisäreidellä ja jopa itse naisen salaisimmassa paikassa.

Maapähkinävoi

Jos ajattelit nuolla jotakin miehen vartalolta, miksei se voisi olla myös maistuvaa? Maapähkinävoi on toimivaa myös siitä syystä, että se ei sula.

Sokeri

Atlantan täydelliset naiset -ohjelmassa vannotaan sokerin nimiin. Sarjan naiset Phaedra ja Kandi suosittelevat käytettävän sitä jopa naisen salaiseen paikkaan. Makean ja karhean aineen työntäminen itseensä ei kuitenkaan välttämättä ole järkevää. Tarkista ainakin gynekologiltasi mitä mieltä hän on asiasta.

Samppanja ja vaahtokarkit

Täytä kylpyamme lämpimällä vedellä ja saippuakuplilla. Virittäydy romanttiseen tunnelmaan samppanjalla ja vaahtokarkeilla.

Mansikat

Mansikat ovat makea, mutta ei turhan täyttävä herkku. Marjat ovat romanttisen illan kruunaus ja sopivat nautittavaksi sängyssäkin. Varo kuitenkin tahraamasta lakanoita.

Vältä näitä ruokia

Kaikki ruoat eivät sovellu sänkyleikkeihin jo siitä syystä, että ne tahmaavat ja sotkevat paikat.

Mehujää

Mehujään nauttiminen sängyssä kuulostaa hyvältä idealta. Eikö olisikin ihanaa viilentyä tämän makean herkun seurassa? Leikissä piilee kuitenkin vaara. Mehujää sulaa alta aikayksikön sokeriksi lakanoillesi.

Sulatettu suklaa

Suklaan kanssa herkuttelu tuntuu siltä, kuin se olisi tehty sänkyleikkejä varten. Romantiikka loppuu kuitenkin lyhyeen, kun saata hinkata suklaatahroja lakanoistasi.

Hunaja ja siirappi

Hunaja ja siirappi ovat kenties seksikkäitä ruokia, mutta valuvaa ja sottaavaa kuin mikäkin.

Kurkku

Kuka on edes saanut päähänsä, että kurkku sopii makuuhuoneeseen? Jos et halua vahingoittaa miehesi sukuelimiä, jätä kurkku ruokapöytään.


AVA

Osittainen lähde: thefrisky.com

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot