Mainos
Mainos

Saako perheenäiti juhlia – ja kuinka paljon?

Kun perheenäiti alkaa elää menetettyä nuoruuttaan uusiksi, on läheisten ymmärrys koetuksella. Leena vaihtoi vaipat viihteelle.

– Siinä se nyt sitten vihdoin on, saapa nähdä mitä Toni tykkää, 32-vuotias Leena tuumaili innostuneena näyttäen kieltään omalle peilikuvalleen ja ihastellen uutta kielilävistystä. − Nautin tästä vielä enemmän kuin siitä perhostatskasta, jonka otin nilkkaan ennen kesää. Kun vielä sais hankittua prätkäkortin jossain vaiheessa.

Leenalle oli tulossa 30 vuotta mittariin, ja sen myötä meni kuviot uusiksi. Menojalka alkoi vipattaa siihen malliin, että omia ja perheen rajoja oli pakko vähän koetella.

– En ollut mikään pyhäkoulutyttö nuorena, mutta iltariennot jäivät vähemmälle. Kun kaverit pyörivät diskossa, minä lauloin heleällä sopraanoäänellä kantaatteja kirkkokuorossa. Partiosta löysin myös elämäni miehen, Tonin. Syötiin iltanuotiolla samasta trangiasta lihapullia ihastumisen sinetiksi, ja 18-vuotiaana olin jo ensimmäistä kertaa raskaana, Leena kertoo.

Ylioppilaslakki tuli iltalukion kautta, ja tila-autoa tarvittiin muutaman vuoden sisällä katraan kasvaessa.

– Perheen tulot eivät päätä huimanneet, mutta olin kekseliäs kierrättäjä, Leena toteaa. Muutaman vuoden sisällä tarvittiin lisää asuintilaa, ja Toni ehdotti oman talon rakentamista. En jarrutellut yhtään, vaan suunnittelin jo mielessäni omaa puutarhaa.

Olihan se raskasta aikaa, mutta nuorena jaksoi myös valvoa paremmin. Ystäväverkosto piti minut järjissäni, vaikka työelämä ei päässyt kunnolla käyntiin. Halusin hoitaa lapseni kotona, ja se tuntui myös taloudellisesti järkevältä.

Paras ystävä erosi

Leenan elämä muuttui parhaan ystävän eron myötä. Lähellä asunut Tiina muutti kaupungin vuokrakaksioon ja tarvitsi ystävänsä tukea.

– Palautettiin samalla mieleen villi nuoruus, jota kumpikaan ei koskaan elänyt. Lapset olivat vuoroviikoin Tiinalla ja vapaina viikonloppuina pidin hänelle seuraa. Kaupunkiasunnosta tuli sinkkuboksi, jossa laulettiin karaokea ja nypittiin kulmakarvoja. Tehtiin pari epäonnistunutta blondausta ja käräytettiin mun hiukset permanentilla, Leena kertoo nauraen.

”Onks tää hame liian lyhyt? Näkyykö mun suonikohjut?”, Leena kertoo kyselleensä Tiinalta vaatekaapilla.

− Peilistä näin, että vartaloni paras hehku oli kadonnut tiskiveden mukana viemäriin. Rinnat roikkuivat, ja allit pursusivat silkkimekon hihasta. Mutta Tiina kannusti, että ”Ei se mitään lyhyt ole. Sä et vaan ole tottunut näyttämään vartaloasi. Aina olet kulkenut teltta päällä. Sun pitää uskaltaa.”

Välillä Leena soitti Tonille kertoakseen, että jää Tiinan luo yöksi. Toni ymmärsi aluksi tilanteen, sillä hänkin oli tarjonnut tukea Tiinan eksälle.

– Sitten kuvioon tulivat vähitellen baarit ja diskot. Kihersimme tavaratalojen osastoilla kuin pikkutytöt valitsemassa biletysvaatteita ja meikkejä. Mun kaapista löytyi vaan jättipaitoja ja Tummelivoidetta äitiysvuosilta. Jenkkakahvoista ja sipsipusseista oli päästävä eroon keinolla millä hyvänsä, Leena sanoo päättäväisesti.

Siinä sivussa naiset tekivät muutaman laivareissun ja isommalla tyttöporukalla laskettelureissun Leville.

– Eihän meistä kukaan lasketella osannut. Meille riitti ”Lapin taika” ja villi meno. Juotiin nokipannukahveja ja käytiin kelkkasafareilla. Siellä pohjoisessa ei porukalla ole mitään rajaa. Homma meinasi lähteä raiteilta monta kertaa, Leena kertaa tapahtumia.

Vieläkö on vientiä?

Lauantai-illat sujuivat riehakkaissa merkeissä pilkkuun asti.

– En tiedä olinko ollut 15 vuotta tynnyrissä, vai miksi kaikki muut näyttivät niin nuorilta. Olisin voinut olla niiden äiti. Missä kaikki omanikäiseni ja vanhemmat naiset käyvät?, Leena mietti ihmeissään. Itsetuntoa hiveli kuitenkin nuorempien miesten huomio.

Bändien live-keikoilla oli hyvä meininki, ja yhtenä iltana Leena ystävineen päätti mennä paikalliseen tanssiravintolaan jatkoille. Muutama perusaskel oli hallussa, ja loput päätettiin improvisoida.

– Ikähaitari oli reippaasti keski-iän paremmalla puolella, joten mehän oltiin ihan teinityttöjä siinä sakissa – ja vientiä riitti, Leena muistelee.

Viidennen perättäisen valssin jälkeen Leena pyysi tanssikumppanilta jo armoa.

− "Onkos neiti eronnut vai karannut?”", tanssittaja kysäisi minulta jääden nojailemaan pöydänkulmaan. "En kumpaakaan!", vastasin napakasti ja kiitin seurasta.

Leena kertoo ihmetelleensä menoa myös pöytään palaavalle ystävättärelle.

– Mikä näitä miehiä vaivaa. Onko mulla otsassa joku leima, että ”karannut” ?, Leena kysyi tuohtuneena. Miehet tarraa kiinni kuin kärpäspaperiin.

Jaksamisen rajoilla

Kotona lapset valmistautuivat iskän kanssa iltatoimiin ja hampaidenpesuun. ”Koska äiti tulee?”, lapset olivat kysyneet, ja isä oli vastannut, että ”heti kun nukkumatti on käynyt”.

Leenan kömpiessä kotiin aamutunneilla sisällä oli ihan hiljaista.

– Sillä kertaa tuntui erilaiselta tulla kotiin. Kävin lastenhuoneessa katsomassa tuhisevan unisia söpöliinejä, ja rojahdin sohvalle kelaamaan elämääni, Leena sanoo hiljaisella äänellä. Käperryin sohvalle nukkumaan, ja lupasin itselleni tehdä muutoksen.

Aamulla lapset ryntäsivät sohvalle ja ihmettelivät, miksi äiti nukkuu vaatteet päällä.

– Halasin heitä ja menin suihkuun. Miehelläni ei ollut paljon sanottavaa, ja päivä kului nihkeän viileissä merkeissä, Leena muistelee. − Halusin vanhan elämäni takaisin. Jotain oli sisällä liikahtanut eteenpäin. Seuraavana viikonloppuna vietiinkin lapset mummolaan ja puitiin parisuhdetta pohjia myöten. Olin väsähtänyt itse jatkuvaan menemiseen, mutta myös Tonin raja oli tullut vastaan.

Vamppi, hellapoliisi vai kodin hengetär

Leenan villi nuoruus puhkesi kukkaan vasta kun kaikki ulkoiset asiat oli hankittu. Aviomies, lapset ja talo eivät täyttäneet tyhjiötä.

– Homma oli jo mennyt niin pitkälle, ettei siitä sotkusta ilman asiantuntijan apua olisi selvitty, mutta nyt ollaan päästy pahimmasta myrskystä jo maan tukevalle kamaralle, Leena huokaa.

Tiina-ystävä löysi uuden elämänkumppanin, ja se rauhoitti ehkä menemistä. Riehakas elämänvaihe on saanut Leenan pohtimaan myös naisen roolia uudesta näkökulmasta.

– Eikö äiti saa pitää hauskaa hyvällä itsetunnolla. Miehet saavat kyllä mennä poikaporukoissa kaljalle, mutta naisen pitäisi tyytyä istumaan vaippojen keskellä.

Tuleepahan vähän piristystä arjen keskelle ja parisuhteeseen, Leena toteaa uhmakkaasti. − En ole missään vaiheessa lakannut välittämästä omista lapsistani tai perheestäni.

Leena kertoo hoivanneensa koko nuoruusajan muita ihmisiä. Silloinkin, kun olisi pitänyt keskittyä omaan kasvamiseen.

− Se tuntui silloin oikealta ratkaisulta, Leena myöntää. Ja eihän kaikille välttämättä tule menovaihetta.

Leena sanoo tajunneensa, että oli vähällä menettää parisuhteensa ja kaiken sen, mitä oli yhdessä rakennettu.

− Olen kiitollinen siitä, että Tonin hermot kestivät. Ehkä saan myöhemmin aikuisilta lapsiltani kuulla, jos olen jotain traumoja aiheuttanut heille, Leena sanoo mietteliäänä.


Teksti: Marianne Nygård

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot