Mainos
Mainos

Sarah Michelle Gellar: Kärsin vääristyneestä kehonkuvasta

Näyttelijä Sarah Michelle Gellar kärsii vääristyneestä kehonkuvasta. Lapsen saaminen on kuitenkin saanut hänet hyväksymään itsensä paremmin.

Sarah Michelle Gellar paljastaa kärsivänsä vääristyneestä kehonkuvasta, Female First uutisoi. Hän on nimittäin aina huolissaan siitä, miltä näyttää. Etenkin tulevat näyttelijäntyöt kauhistuttavat naista. Dysmorfiseksi ruumiinkuvan häiriöksi kutsuttu oireyhtymä saa näyttelijän tarkkailemaan jatkuvasti ulkonäköään, mikä voi johtaa masennukseen ja ahdistuneisuuteen.

– Olen nainen, todellakin kärsin vääristyneestä dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä, Gellar huokaa.

Näyttelijä ei kuitenkaan ole enää niin kriittinen vartaloaan kohtaan kuin aiemmin.

– Meikkaajani sanoi kerran, ettei ole ikinä nähnyt minun katsovan itseäni peilistä. Olen niiden ympäröimä jatkuvasti - joten pystyn sulkemaan ne mielestäni pois. Mutta aina välillä kun katson peiliin ihmettelen, että tuoltako näytän Gellar kertoo.

Gellar on naimisissa Freddie Pronze Jr:n kanssa ja heillä on kaksivuotias tytär Charlotte. Lapsi saa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

– Minun täytyy muistaa, että olen ihminen ja äiti. Äitinä oleminen vähentää turhamaisuutta. Tärkeysjärjestys muuttuu. En ole enää niin kriittinen vartaloani kohtaan kuin ennen, Gellar sanoo.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuvat: Splash

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme