Mainos
Mainos

Seksi myy? Punahuulinen nainen saa enemmän tippiä

Tutkimuksen mukaan huulipunan valinta voi olla tarjoilijalle tärkeää.

Tutkimuksen mukaan mies antaa tarjoilijalle enemmän tippiä, jos tällä on kirkkaanpunaista huulipunaa. Naisasiakkaaseen huulipunalla ei ole mitään vaikutusta, kertoo The Times of India.

De Bretagne-Sudin yliopiston tutkijat tarkkailivat seitsemää tarjoilijaa kahden kuukauden ajan. Tarkkailuaikana ne tarjoilijat, joilla oli pinkkiä tai ruskeaa huulipunaa tai ei yhtään meikkiä huulillaan saivat tippiä noin 30 prosentissa asiakastapauksista. Jos huulipuna oli kirkkaanpunaista, puolet miehistä jätti tippiä – ja kaiken lisäksi vielä enemmän rahaa, kertoo Daily Mail.

Punaisia huulia pidetään korkeiden estrogeenitasojen kuvaajana. Ne viestivät myös terveydestä ja seksistä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu esimerkiksi, että punainen väri viehättää esimerkiksi eri eläinlajien uroksia.

Vuoden 2000 tutkimuksessa havaittiin, että kaunis tarjoilija saa muita enemmän tippejä. Vuoden 2009 selvityksessä taas havaittiin, että blondit saavat enemmän tippiä kuin brunetet.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuva: Colourbox

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme