Mainos
Mainos

Seksikkyys liikaa vanhemmille: Italialaisopettaja halutaan pois opettamasta

Kun italialainen opettaja riisuuntui alusvaatteisilleen kalenterikuvia varten, oppilaiden vanhemmat nousivat kapinaan. Seksikäs opettaja halutaan nyt pois opettamasta, Daily Mail uutisoi.

Kun opettaja Michela Roth, 38, poseerasi Harley Davidson -kalenterin seksikkäissä otoksissa, Rothin oppilaiden vanhemmat olivat tukehtua aamukahviinsa. Vaikka Roth piti kalenterikuvissa alusvaatteet päällään, joidenkin vanhempien mielestä kuvat olivat liikaa. Erityisesti lasten äidit vaativat tiukkoja toimenpiteitä: he halusivat oppilaansa pois seksikkään opettajan opetuksesta.

Amerikassa syntynyt Roth on asunut Italiassa yli kymmenen vuotta. Nainen on voittanut aiemmin lukuisia kauneuskilpailuja, mutta koskaan aiemmin hän ei ole ollut vastaavan kohun kohteena. Bolognan kaupungin lähellä opettava nainen vastaa nyt kohuun.

– Mallin työt ovat minulle sivutyö. Teen kuvauksia koulupäivien jälkeen ja erityisesti lomilla, erityisesti kun olen Yhdysvalloissa. Olen kuvissa aina pukeissani, en ikinä alasti. Olisin ehkä voinut olla malli, mutta rakastan olla opettaja, Roth sanoo.

Vanhemmat ovat kuitenkin raivoissaan.

– Hän on liian seksikäs, enkä halua hänen opettavan poikaani, yksi äideistä myönsi suoraan.

Opettaja on kohusta hämmentynyt. Roth on kuitenkin sitä mieltä, että kohu on ylimitoitettu.

– Olen ehkä ollut malli, mutta rakastan opettajana olemista. Uskon että kyseessä on kateus, joka on mennyt vähän yli - on olemassa myös äitejä, jotka kertovat, etteivät heidän lapsensa malta odottaa näkevänsä minua aamulla. Asiaa voi kysyä koulussa keneltä tahansa, mutta olen täysin ammattimainen kun on kyse opettamisesta tai mallin töistä, Roth puolustautuu.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme