Mainos
Mainos

Selena Gomez muistuttaa: Olen vasta lapsi!

Laulaja Selena Gomez haluaa ihmisten pitävän mielessä, että teinitähdet ovat vasta lapsia.

Laulaja Selena Gomez, 19, kertoo kärsivänsä työssään kovista paineista ja toivoo ihmisten muistavan, että hän ja muut teinitähdet ovat suosiostaan huolimatta vasta lapsia.

Gomezin kollega Demi Lovato, 19, joutui vastikään sairaalahoitoon uupumuksen vuoksi. Gomez myöntää, että vaikka heidän ei tarvitse murehtia tavallisten 18-vuotiaiden tapaan esimerkiksi lukio-opinnoista, kärsivät he kovista paineista.

– Me kärsimme erilaisesta paineesta ja sitä painetta on paljon, Gomez myönsi.

Gomez kertoo huomanneensa, että ihmisten on vaikea muistaa olevansa tekemisissä 19-vuotiaiden tyttöjen kanssa.

–Ihmiset sanovat asioita, jotka satuttavat meitä. He eivät ehkä tule ajatelleeksi sitä, että he satuttavat meitä vaikka olemme vasta lapsia, Gomez myöntää.

Laulaja toivoo säilyttävänsä lapsenomaisuuden osana persoonaansa aina.

– Minä haluan tuntea itseni jollain tasolla lapseksi vielä silloinkin, kun olen 40-vuotias. Samalla tiedän kuitenkin aikuistuvani koko ajan, Gomez pohtii.

MTV3/Helmi

Lähde: Music-News

Kuva: Getty Images

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot