Mainos
Mainos

Selvänäkemisen lahja – mistä on oikeasti kyse?

Selvänäkeminen ja yliluonnolliset kokemukset ovat usein arkoja ja henkilökohtaisia asioita. Omista kokemuksistaan ei mielellään puhuta suureen ääneen, höperönä pitäminen on monelle herkälle ihmiselle tuttu pelko.

Koska tieto tulevista tapahtumista perustuu omaan tulkintaan, kukaan ei voi todistaa tietojen paikkansapitävyyttä. Toisaalta moni kyseisen lahjan omaava ei koe sitä edes tarpeelliseksi.

Selvänäkeminen ei välttämättä tarkoita samaa asiaa kuin ennustaminen. Ennustamisella on kaikissa kulttuureissa pitkät perinteet, moni nykyihminen ei tule edes ajatelleeksi monia yhteyksiä. Vanhoja tapoja on muun muassa sään ennustaminen lumen määrästä tai marjasadosta. Monille tuttua on kasvien terälehtien nyppimiseen liittyvä ennustaminen. Näin saadaan selville rakastaako tietty henkilö vai eikö rakasta. Entä moniko meistä tietää, että sana arpa on alun perin tarkoittanut ennustamiseen käytettävää esinettä?

Erikoisia kokemuksia

Selvänäkijät ovat hyvin usein naisia. Ensimmäiset merkit ilmaantuvat yleensä nuorena.

– Huomasin jo lapsena omaavani erikoisia kykyjä. Koulussa esimerkiksi tiesin etukäteen, mitä saan kokeista, Virpi, 36, kertoo.

Virpi näki koenumeronsa visuaalisena ilmestyksenä. Samoin aikuisena koetut selvänäkemiset hän on kokenut nimenomaan kuvallisina tapahtumina. Kokemukset ovat olleet hyvin vahvoja ja selkeitä.

– Olen saanut viestejä ikään kuin valveunissa, ne ovat aina visuaalisia. Esimerkiksi isoäitini ilmestyi minulle kuolemansa jälkeen. Hän kävi läpi tiettyjä asioita, jolloin moni aiemmin epäselvä asia selvisi. Hän myös pahoitteli aikoinaan aiheuttamaansa mielipahaa.

Parhaimmillaan erikoiset kokemukset ovatkin mieltä rauhoittavia ja selventävät asioita. Joskus taas tapahtuma voi jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa ja aiheuttaa hämmennystä.

Selittämätön selvänäkeminen

Futureimagebank

Selvänäkemistä ei voi selittää. On myös kovin vaikea luokitella, mitä se on. Jotkut eivät kiinnitä suurtakaan huomiota esimerkiksi uniinsa tai mielleyhtymiinsä, toiset taas tulkitsevat asiat herkästi. Monesti yliluonnollinen ja selittämätön kokemus tai tunne saa aikaan fyysisiä oireita, esimerkiksi palelemista. Tunnetta voi olla hankalaa selittää edes itselleen. Yhtäkkiä valtaa vain ”outo olo”, joskus asian vain aavistaa. Tämä kummallinen tapahtuma voi sitten myöhemmin saada merkityksensä, tai sitten ei.

– Kävelin erään kerran sukulaisemme omakotitalon pihalla, kun minulle tuli jälleen selittämätön tunne. Tunsin jonkun henkilön läsnäolon vahvasti. Talon aiempi omistaja oli kuollut, joten uskon, että hän oli vielä paikalla, Virpi kuvailee.

Selvänäkemisen lahjan sanotaan olevan sellainen, että sen joko ottaa vastaan tai siitä voi kieltäytyä. Moni lahjan saanut on hyväksynyt tuon piirteen elämäänsä ja pitää sitä luonnollisena osana omana itseään. Virpi on valinnut toisin.

– Haluan elää realismissa, tässä todellisuudessa. Moni tällaisia kokemuksia kokenut ottaa nämä asiat vastaan, mutta itse en oikein halua. Yritän elää ihan normaalia arkea ja elämää.

Selvänäkeminen kirjallisuudessa

Selvänäkemistä on käsitelty laajasti kirjallisuudessa. Esimerkiksi selvänäkijä Johanna Broman on kirjoittanut aiheesta kirjoja, muun muassa teoksen nimeltä Toinen maailma.

Kaunokirjallisuudessa taas on tänä vuonna ilmestynyt Tuija Lehtisen romaani Franseska. Kirjassa kuvataan reippaan Franseska-nimisen nuoren naisen elämää. Hänellä on erityinen kyky. Franseska työskentelee lahjaansa käyttäen perheyrityksessä nimeltä Tähdet kertovat Oy. Kirja on mukaansatempaava ja kertoo selvänäkemisestä raikkaasti ja suorasti.

Lähde: Wikipedia.org

Teksti: Nina Björklund

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot