Mainos
Mainos

Silikonit lentokoneista naisten rintoihin

Silikonirinnoissa ei ole nykyisin enää mitään ihmeellistä. Ne ovat Suomessakin osa hyväksyttyä kosmeettista kirurgiaa. Joukko suomalaisia naisia onkin hyödyntänyt tämän kirurgian tarjoaman mahdollisuuden rintojen ulkoisen olemuksen muokkaamiseksi. Ryhmään mahtuu naisia misseistä ja julkimoista taviksiin, joista osa on päässyt rinnan mitalla jopa julkisuuteen. Toki mukana on myös naisia, joille silikoni-implanttit ovat olleet oikeasti tarpeen.

Silikonirinnat ovat varmasti kaikille ainakin terminä tuttu, mutta vain murto-osa ihmisistä on perillä silikoni-implanttien syntyhistoriasta. Mikäli luulit, että silikonin käyttö rintojen kasvattamiseen on peräisin Yhdysvalloista, on sinun parasta lukea eteenpäin.

Lentotukikohdista silikonia rintoihin

Länsimaiset naiset ovat varmasti iät ja ajat pistäneet rintoihinsa toppauksia, jotta heidän rintansa näyttäisivät uhkeammalta. Rintojen suurentamisen mullisti kuitenkin 1900-luvun alkupuolella kehitetty silikoni. 1930-luvulla Amerikassa syntyi yritys nimeltä Dow Corning Corporation, joka oli erikoistunut juuri silikonien valmistukseen. Kyseisellä yrityksellä onkin merkittävä rooli myös nykypäivän silikoni-implanttien kehittelyssä.

1930-luvulla silikonin käyttötarkoituksiin ei vielä kuulunut niiden lisääminen esimerkiksi shampooseen, kosteusvoiteisiin ja partavaahtoihin saati sitten rintaimplantteihin. Suurin käyttäjäryhmä oli tuolloin sotateollisuus. Silikoni nimittäin oli sopivin aine lentokonemittaristojen tiivistysaineeksi, koska se on elastista ja kestää hyvin lämpötiloja. Silikonitynnyreitä olikin tämän vuoksi toisen maailmansodan aikana lähes jokaisessa amerikkalaisessa tukikohdassa.

Japani hävisi taistelun Tyynen Valtameren herruudesta ja joutui antautumaan amerikkalaisille. Amerikkalaiset miehittivät Japanin ja toivat mukanaan myös silikonitynnyreitä. Jonkin ajan kuluttua noita tynnyreitä alkoi salaperäisesti kadota. Ensimmäisenä ehkä tulee mieleen se, että Japanin viimeiset samurait kokosivat salaa vanhoja ylijäämäkoneita ja tarvitsivat siihen myös silikonia. Näin ei kuitenkaan ollut. Japani oli kaikin puolin lyöty ja sodan jälkeen vaikutti lähinnä make love not war -mentaliteetti.

Prostituutio tulee

Sodasta uupuneet sotilaat kaipasivat viihdykettä elämäänsä, ja prostituutio alkoi kukoistaa. Japanilaiset naiset halusivat itselleen isommat rinnat miellyttääkseen paremmin amerikkalaisia sotilaita ja saadakseen siten yhä enemmän asiakkaita ja taskuihinsa taaloja. Lääkärit ruiskuttivat naisten rintoihin ensin vuohenmaitoa, mutta sen saama vaikutus ei kuitenkaan ollut toivottu. Seuraavaksi lääkärit testasivat parafiinivahaa, mutta se sai aikaan pahoja infektioita, joten siitäkin oli luovuttava. Myös vaseliinia kokeiltiin huonoin lopputuloksin.

Nyt kuvaan astui silikoni. Silikoni tuntui yhtä silkkiseltä ja pehmeältä kuin vuohen maito ja siinä oli vahan kumimainen kimmoisuus. Lisäksi lääkärit uskoivat, ettei silikoni aiheuttaisi hylkimisreaktioita. Silikonia ei kuitenkaan ollut sodan jälkeen japanilaisten saatavilla, mutta amerikkalaisten tukikohdissa sitä löytyi tynnyrikaupalla. Amerikkalaiset eivät kuitenkaan olleet valmiita myymään tynnyreitään entisille vihollisilleen, jolloin japanilaiset hakivat silikonia takaoven kautta.

Lentokoneisiin tarkoitettua silikonia ruiskutettiin suoraan naisten rintoihin ja lopputulos näytti häikäisevältä. Silikoniruiskeiden käyttö levisikin kulovalkean tavoin japanilaisten prostituoitujen parissa. Silikonibuumi oli näin saanut alkunsa.

Silikonisiirrännäisten prototyypit

Huhuja silikonin uudesta kosmeettisesta käyttötarkoituksesta levisi sotilaiden myötä USA:han. Ensimmäisenä unelmarinnat halusivat Hollywoodin näyttelijättäret. Silikoni siirrettiin rintoihin tuolloin siis vielä ruiskuttamalla. Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, kuinka moni Hollywoodin näyttelijättäristä turvautui silikonin tarjoamaan mahdollisuuteen. Valitettavasti moista tietoa ei ole tiettävästi saatavilla.

Yhdysvaltalainen Ella Burnhardt jätti ensimmäisenä patenttihakemuksen vallankumoukselliselle proteesille, joka tuntui, näytti ja painoi kuin aito rinta. Hänen keksintönsä oli rinnan päälle asetettava vinyylinen pakkaus, joka oli täytetty Dow Corning DC 2000-silikoniliuoksella. Burnhardtin jalanjälkiä seurasivat keksijät Kausch ja Freeman. Näiden kolmen henkilön kehittämät tuotteet toimivat inspiraation lähteenä sellaisille lääkäreille kuin Pangman ja Cronin, joita lopulta saamme ”kiittää” nykyisten silikoni-implanttien synnystä.

1950-luvun Beverly Hillsissä kehittyi trendi, jonka mukaan jokaisen merkittävän henkilön piti näyttää nuorelta ja seksikkäältä. Näyttäisi siltä, että tuosta trendistä on tullut jotensakin pysyvä ilmiö.

Tohtori Pangman oli yksi Amerikan johtavista kirurgeista, joka oli tuolloin erikoistunut naisten rintojen muokkaukseen. Eräs 1950-luvulla käytetyistä keinoista rintojen kasvattamiseksi oli siirtää kehon muista osista lisää rasvakudosta rintaan. Kyseistä menetelmään käytetään muuten vieläkin.

Kipuja ja tulehdusta

Toinen Pangmanin käyttämä menetelmä oli asettaa siirrännäisiä rinnan sisään, jotka tukkivat ainakin osittain luonnollisten nesteiden kiertoa. Kudosnesteiden virtauksen hidastuminen saikin rinnan turpoamaan. Valitettavasti siirrännäiset aiheuttivat kroonisia tulehduksia, jotka saivat aikaan turvotuksen ohella voimakkaita kiputiloja.

Vuonna 1951 Pangman kehitti ensimmäisenä rinnan sisälle asennettavan implantin, joka oli tehty polyvinyylialkoholista ja formaldehydipolymeereistä. Ilmeni kuitenkin, että tuote sai aikaan tulehduksia ja muita ei-toivottuja reaktioita, joten implanttia oli kehitettävä edelleen. Niinpä vuonna 1954 Pangman jätti patenttihakemuksen implantille, joka oli täytetty suolaliuoksella ja päällystetty polyetyleeniä sisältävällä muovikerroksella. Pakkaus oli lisäksi peitetty ylimääräisellä kerroksella muovivaahtoa. Nykyisten suolaliuosta sisältävien implanttien lähtökohta on siis peräisin jo 50-luvulta!

Rintaproteesi oli todellinen menestys, mutta vuosien myötä ilmeni kuitenkin jotakin, mihin ei ollut varauduttu. Vuonna 1962 Pangman nimittäin kohtasi useita vastoinkäymisiä asentamiensa implanttien kanssa. Siirrännäisten pintakerros oli varotoimista huolimatta ollut puutteellinen ja tämä oli johtanut siihen, että virukset olivat päässeet aiheuttamaan voimakkaita tulehduksia, joita ei pystytty parantamaan normaalein antibioottihoidoin tai muilla lääkinnällisillä hoidoilla. Tapahtuman johdosta implanttia oli jälleen kehitettävä. Niinpä Pangman haki uutta patenttia tuotteelle, joka vastasi rakenteellisesti edellistä valmistetta, mutta sen ulkokuori oli valmistettu polyuretaanivaahdosta.

Tohtori Pangmanin keskittyessä suolaliuosta sisältäviin implantteihin tohtori Cronin oli yhteistyössä Dow Corning Corporationin kanssa. Sama yritys siis, joka oli aikaisemmin valmistanut silikonia pääasiassa armeijan tarpeisiin. Vuonna 1962 suurin osa lääkäreistä käytti vielä silikoniruiskeita, kun tohtori Cronin asensi assistenttinsa kanssa maailman ensimmäisen luonnolliselta tuntuvan silikonia sisältävän implantin rinnan sisään. Samana vuonna Amerikan terveysviranomaiset olivat panneet merkille, että suoraan rintakudokseen ruiskutettu silikoni saattoi aiheuttaa pahoja komplikaatioita ja silikoniruiskeiden käyttö kiellettiin.

Croninin valmisteessa oli se etu Pangmanin implanttiin verrattuna, että se tuntui huomattavasti pehmeämmältä. Silikoni-implantti otettiinkin erittäin hyvin vastaan, sillä kymmenen vuoden sisällä 50 000 amerikkalaista naista oli hankkinut Croninin kehittämän tuotteen rintojensa sisälle.

Aina jotain vikaa

Vaikka implantti tuntui toimivan teoriassa hyvin, jouduttiin niitä kuitenkin jatkuvasti kehittämään ja vuoteen 1979 mennessä peräti 21 uutta patenttihakemusta jätettiin Amerikan patenttitoimistolle. Suurimman ongelman tuntui aiheuttavan arpien kapseloituminen. Kuukausia leikkauksen jälkeen naiset huomasivat, että rinnat eivät tuntuneet samalta kuin aikaisemmin. Silikoni näytti sittenkin aiheuttavan kehon sisäisten puolustusmekanismien aktivoitumisen. Keho pyrki kaikin keinoin ympäröimään vieraan kudoksen ja sai aikaan voimakkaan arpikudoksen muodostumisen implantin ympärille.

Ajan myötä tämä arpikudos sai implantin ulkokerroksen kovettumaan ja aiemmin niin kauniisti kaartuva rinta saattoi muistuttaakin kovaa möykkyä. Kirurgit pyrkivät estämään kapseloitumisen ja hieroivat rintaa hyvin kovakouraisinkin ottein. Menetelmää kutsuttiin suljetuksi capsulotomiaksi eli kotelon aukaisuksi. Kudos saatiin pehmenemään hetkeksi, mutta usein myös rikottiin implantin ulkokuori, jolloin silikonia pääsi ympäröivään rintakudokseen.

Tässä vaiheessa tohtori Pangman astuu jälleen kuvaan mukaan. Hän oli testaillut erilaisia implantin kuorivaihtoehtoja. Kirurgit nimittäin alkoivat uskoa, että ehkä kapseloitumista voitaisiin ehkäistä, mikäli implantti olisi päällystetty ylimääräisellä pehmeällä ulkokuorella. Kerroksen tarkoitus olisi muodostaa suoja arpikudoksen ja implantin väliin. Suurin osa 80-luvulla asennetuista silikoni-implanteista sisälsikin Pangmanin patentoiman polyuretaanikuoren.

Samaan aikaan julkisuuteen tuli yhä enemmän tietoa 70-luvulla asennettujen silikoni-implanttien haittavaikutuksista. Silikonia oli päässyt kehoon joko implantin rikkouduttua tai osmoottisesti siirtymällä. Implanttien päällimmäisen kerroksen piti olla läpäisemättömiä, mutta jo vuonna 1977 Dow Corning -yhtiön edustajia kehotettiin plastiikkakirurgian messuilla pyyhkimään esillä olevien implanttien pintaa aika ajoin, koska niihin kertyi öljymäinen kerros.

1978 Dow Corning Corporation haki patentin implantille, joka sisälsi silikonin sijaan vesiliukoista materiaalia. Tuotetta ei kuitenkaan tuotu markkinoille, koska silikoni-implanttien kysyntä oli mahdollisista ongelmista huolimatta kova. On arvioitu, että 80-luvulla joka viikko yli 2 000 amerikkalaista naista hankki itselleen silikonirinnat.

Syöpää?

Vuonna 1988 FDA (Food and Drug Administration eli Amerikan terveysministeriö) sai käsiinsä Dow Corning Corporationin sisäisen tutkimuksen, jossa koe-eläimille oli annettu silikoniruiskeita. Näissä tutkimuksissa oli todettu, että silikoni sai aikaan noin 23 prosentille rotista pahanlaatuisen sidekudoskasvaimen eli implantissa käytetty aine olisi karsinogeeninen (syöpää aiheuttava).

Vastaavasti vuonna 1991 FDA huomasi, että polyuretaanilla vuorattu silikoni alkoi reagoida välittömästi asentamisen jälkeen elimistön nesteiden kanssa hajoten vaaralliseksi TDA-nimiseksi aineeksi. TDA on karsinogeeninen aine ja sen on huomattu aikaisemmissa tutkimuksissa aiheuttavan maksa- ja munuaissyöpää koe-eläimille. Aikaisemmin oli tullut tietoon, että polyuretaani aiheutti paljon allergioita ja tulehduksia. Tämän johdosta FDA kielsi USA:ssa polyuretaanipäällysteiset implantit. Arvellaan, että yli 200 000 amerikkalaista naista pitää elimistössään tällaisia implantteja.

Huhtikuussa vuonna 1992 FDA kielsi silikoni-implanttien käytön rintoja suurentavissa kosmeettisissa leikkauksissa, koska implanttien valmistajat eivät pystyneet osoittamaan toteen tuotteidensa turvallisuutta. Toukokuussa 2000 FDA antoi luvan Mentorille ja McGhanille (implanttien valmistajia) luvan jatkaa suolaliuosta sisältävien implanttien myyntiä ja markkinointia USA:ssa. Marraskuussa 2006 FDA antoi luvan silikoni-implattien asentamiseen 22-vuotiaille tai sitä vanhemmille naisille. Laajamittaisissa tutkimuksissa ei nimittäin sittenkään havaittu yhteyksiä silikoni-implanttien ja syövän, hermosairauksien tai minkään muun sairauden suhteen. Suomessa silikoni-implanttien käyttö ei ole koskaan ollut kielletty.

Silikonit eivät ole ikuisia

Silikoni-implantit ovat toki noista ajoista huomattavasti parantuneet. Yksi asia naisten on kuitenkin syytä pitää mielessä. Timantit ovat ikuisia, mutta silikoni-implantit eivät. Jälkimmäisten kestoikä on noin kymmenen vuotta. Sen jälkeen implantit tulisi joko poistaa tai vaihtaa uusiin. Kannattaa siis miettiä, tarvitseeko silikoni-implantteja oman turhamaisuuden vuoksi, muiden turhamaisuuden vuoksi, vai ihan aidosti. Vai tarvitseeko niitä loppuviimein laisinkaan.

Teksti: Kari Heusala

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot