Mainos
Mainos

Sopivassa suhteessa: I'm a lady!

Helmen blogisti huoltaa avioliittoa keittotaitojensa avulla. Elli on päässyt vierailemaan Englannissa.

Elli Mäkilä on 32-vuotias toimittaja-käsikirjoittaja, joka Helsingissä vietettyjen nuoruusvuosiensa jälkeen päätyi rekkamiehen vaimoksi Lohjalle. Nyt Mäkilä huoltaa avioliittoaan oikein valituilla raaka-aineilla – rakkausaineilla, kuten Mäkilä itse niitä kutsuu.

Tällä kertaa Elli kertoo matkastaan Englantiin.

"Reissu oli joka tapauksessa mahtava, kevät oli briteillä jo pitkällä ja kiikuinpa muiden idioottituristien lailla myös hartianlevyisiä kierreportaita (325 askelmaa) ylös Durhamin katedraalin torniin. Neroutta ottaen huomioon, että minulla on tasan kolme fobiaa: ahtaat paikat, korkeat paikat ja portaiden kävely alaspäin. Kun olin hyperventiloinut itseni takaisin maan pinnalle (portaat ahdistivat kyllä niin paljon että hetken jo mietin hieman nopeampaa tapaa päästä alas), olin siinä määrin huolestuttavassa tilassa että mieheni istutti minut kirkon penkkiin kuuntelemaan jumalanpalvelusta, ennen kuin jatkoimme matkaa."

Mäkilän blogi on huumoriin naamioitu päiväkirja, jonka kokeellisessa keittiössä testataan romantiikannälkäisen eksoottiset mausteet, villit yrtit ja mielen tyynnyttävät muhennokset.

MTV3/Helmi

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme