Mainos
Mainos

Sopivassa suhteessa: Näin käyttäytyy rakastunut

Helmen blogistin huomioita ihmisrodun käytösmalleista. Elli kertoo oikeasta rakkaudesta ja siitä oikeasta.

Elli Mäkilä on 1978 syntynyt toimittaja-käsikirjoittaja, joka Helsingissä vietettyjen nuoruusvuosiensa jälkeen päätyi rekkamiehen vaimoksi Lohjalle. Mäkilän yhteenvedot ihmisrodun päättömyydestä saavuttavat kotikeittiössä sarkastisen kypsyysasteen.

Tällä kertaa Elli puhuu todellisesta rakkaudesta, siitä yhdestä ja ainokaisesta oikeasta.

"Kaikilla on se joku ihminen, jossain, jonka joskus kohtaa. Se ihminen, jonka vuoksi tiedät toimivasi täysin irrationaalisesti, mutta juuri siksi aivan oikein. Se ihminen, jonka eteen olet valmis tekemään asioita, jotka osoittavat suunnatonta röyhkeyttä koko muuta maailmaa kohtaan. Siitä muut myös tunnistavat sinun kohdanneen sen Yhden Oikean.

Itse tiedät sen jo huomattavasti aiemmin. Paljon aiemmin, ennen kuin suostut sitä edes itsellesi myöntämään. Sen jälkeen alkaa rimpuilu, joka omasta pänkkiydestäsi riippuen kestää muutamasta vuodesta kymmeniin. Yksi Oikea on nimittäin aina vertaisesi, joten tuplaatte niin vaikeat kuin helpotkin luonteenpiirteenne."


MTV3/Helmi

Kuva: Elli Mäkilä

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme