Mainos
Mainos

Suomalaisparit kertovat: Tällaisia eroottisia fantasioita olemme toteuttaneet!

Helmi kysyi lukijoiltaan, tuntevatko he kumppaninsa eroottiset fantiasiat. Kyselyssä selvisi, että moni paitsi tuntee kumppaninsa haaveet, on myös toteuttanut niitä.

Helmi kysyi suomalaisilta, tuntevatko he kumppaninsa eroottiset fantasiat. Yli 750 henkilöä antoi mielipiteensä kyselyssä, jossa selvisi, että moni toteuttaa kumppaninsa fantasioita – ja haluaisi toteuttaa niitä silloinkin kun kumppani ei halua edes puhua aiheesta.

"Seksistä puhuminen on meille helppoa"

Kyselyyn vastanneista 38 prosenttia oli tietoinen kumppaninsa fantasioista, ja oli toteuttanutkin niitä. Kyselystä kävi ilmi, että parien oli helppo toteuttaa sellaisia fantasioita, joita kumpikin suhteen osapuoli piti seksikkäinä ja kiihottavina.

– Naiseni tykkää myös naisista ja tykkää, että minäkin pukeudun naiseksi kun rakastelemme. Hän meikkaa minut usein, ja kiihotun siitä itsekin. Välillä meitä on kolme "tyttöä" samassa sängyssä.

– Hän on dominoiva, ja minä nautin kun mies vie. Periaatteessa toteutamme koko ajan hänen kaikki fantasiansa, hän hallitsee minua seksuaalisesti, ottaa kun haluaa, niin kuin haluaa. Mahtavaa!

– Olemme puhuneet avoimesti molempien fantasioista – onneksemme ne ovat myös olleet melkoisen samanlaisia. On kokeiltu piiskaamista, sitomista, jääpaloilla leikittelyä, seksileluja, alistamista… Fantasioiden toteuttaminen on ihanaa, kun molemmat ovat siinä mukana!

– Olemme toteuttaneet joitakin fantasioitamme, ja kuitenkin tiedämme omat rajamme. Peppuseksiä mieheni ei tule saamaan, mutta hän ei sitä pyydäkään, ainoastaan fantasioi siitä. Omasta seksuaalisuudesta on löytynyt uusia ulottuvuuksia rakkaani jalkafetissin ansiosta. Hänen suukottaessa ja hieroessa jalkojani niitä seksin aikana nautintoni kasvaa. Olemme avoimia ja uteliaita persoonia, ja tämän ansiosta kokeilemme säännöllisesti uusia juttuja. Kuuntelemme toisiamme ja uskallamme ehdotella ja toteutella yhteisiä fantasioitamme pilke silmäkulmassa.

– Seksistä puhuminen on meille helppoa ja suhtaudumme molemmat siihen avoimesti ja mielenkiinnolla kokeillen. Seksin tarkoitus on tuottaa hyvää oloa ja se on mahdollisuus käyttää mielikuvitusta. Jos ja kun minulla on partneri, joka ajattelee asiasta samalla tavalla – miksi ihmeessä emme toteuttaisi myös näitä fantasioita?

– Olemme mieheni kanssa puolivitsaillen kertoneet toisillemme fantasioitamme – kun jompikumpi meistä on pitkän välimatkan päässä, saatamme joskus intoutua kertomaan fantasioitamme ja naureskelemmekin vähän asialle. Vaikka naureskelemmekin, en voi olla myöntämättä, että se todellakin saa meidät odottamaan taas yhteistä tapaamistamme! Pari kertaa olen yllättänyt hänet toteuttamalla meidän molempien fantasioita, ja voin sanoa, että pidempään parisuhteeseen se on ainakin tuonut raikkaita tuulia!

"Vaimoni on niin estoinen"

Noin 37 prosenttia vastaajista kertoi, ettei kumppani halua jakaa eroottisia haaveitaan heidän kanssaan. Moni vastaaja koki kumppaninsa itseään vähemmän aktiiviseksi seksin saralla, ja omaa puolisoa kuvailtiin esimerkiksi sanalla "estynyt". Moni myös kertoi kumppanin väittäneen, ettei fantasioi mistään.

– Hän ei uskalla toteuttaa fantasioitaan, ja on muutenkin seksin suhteen epäaktiivinen osapuoli.

– Vaimoni on niin estoinen, ettei hänen kanssaan voi edes keskustella seksistä.

– Luulen, että häntä nolottaa. Olen pyytänyt miestäni monta kertaa puhumaan, jotta saisin tietää fantasioista, ja kertonut omiani, mutta hänen on vaikeaa avautua. Toivon, että saisin joskus kuulla vielä hänen fantasioistaan, jotta voisin niitä toteuttaa.

– Suhde on aika tuore, eikä hän ainakaan vielä ole paljastanut fantasioitaan. Jos tietäisin ne, toteuttaisin kaikki hänen toiveensa mielelläni.

– Suhteemme ei olekaan niin avoin, kun oletin… En myöskään itse ole kertonut, koska ei olla kysytty. Kyllä olisi kiva kun olisi sen verran avoin suhde, että kaikesta voisi puhua.

– Hänellä ei kuulema ole niitä. Tiedän, että hänellä on mutta en painosta kertomaan – eiköhän ne selviä tavalla tai toisella ennemmin tai myöhemmin.

"Pelkään, että hän fantasioi täydellisestä naisesta..."

Vastaajista noin 14 prosenttia ei ollut kysynyt kumppanilta tämän haaveista ja toiveista, eikä halunnut kuulla niistä mitään. Vastanneiden mukaan fantasiat olivat jokaisen oma asia, eikä niitä tarvitse kertoa kenellekään. Vastaajat eivät myöskään halunneet tietää kumppaninsa haaveiden sisältöä.

– Pelkään, että hän fantasioi täydellisestä naisesta ja se musertaisi itsetuntoni kokonaan.

– Minusta jokaisen fantasiat ovat ihan heidän oma asiansa eivätkä kuulu kenellekään muulle. Useimpien ihmisten fantasiat ovat tavalla tai toisella kieroutuneita, eikä niiden toteuttaminen kuulu terveiden ihmisten elämään. Eivät minunkaan seksifantasiani, etenkään ne, joilla ei ole mitään tekemistä oman partnerin kanssa, hänelle kuulu! Eri asia kuin fantasiat on tietää, mistä oma kumppani nauttii sängyssä, se minun on tietenkin tiedettävä.

"Mieheni haluaa sänkyymme kolmannen..."

Vastaajista noin yhdeksän prosenttia oli saanut tietää kumppaninsa fantasioista, muttei halunnut toteuttaa niitä. Moni vastaajista pelkäsi asioiden parisuhteessa muuttuvan, jos fantasioita toteutettaisiin. Myös fantasioiden mahdollisesti aiheuttamaa kipua pelättiin. Osa vastaajista kuitenkin sanoi, että eroottisista unelmista voi puhua, mutta niiden ei kuulukaan tulla todeksi.

– Mieheni haluaa sänkyymme kolmannen, se kolmas olisi joku mies. Mieheni haluaisi nähdä minut toisen rakasteltavana ja olla ehkä itsekin mukana. Nautintoni maksimointi olisi päämääränä. Tunnen kiinnostusta, mutta en uskalla siihen ryhtyä, jos kaikki sitten muuttuisikin.

– On hän kertonut haaveilevansa seksistä kahden naisen kanssa, mutta... Ensinnäkin, minä en todellakaan ole valmis jakamaan kumppaniani, en ikinä enkä missään tapauksessa, ja toiseksi, hyvä kun tuo selviää yhdestäkään naisesta, saati kahdesta. Kahden kanssa pitäisi jaksaa vähän paremmin kuin kolme minuuttia.

– Huomaa, että mieheni on katsonut liikaa pornoelokuvia. Hänen suuri fantasiansa on raju anaaliseksi, johon en suostu. En ole ahdasmielinen, mutten halua, että minuun sattuu. Vai olenko nyt aikaani jäljessä ja anaaliseksi on peruskauraa, osa seksiä?

– Miehenikään ei halua toteuttaa fantasioitaan. Meillä on yhteisiä tai ainakin jaettuja fantasioita. Yhtäkään niistä ei tulla todennäköisesti toteuttamaan, koska mieheni on hiukan estynyt niiden suhteen, mutta ei voi mitään, näillä mennään. Ehkä loppupeleissä hyväkin.

Hae erootiikkaa suhteeseen Helmi-kaupasta!

MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot