Mainos
Mainos

T.i.l.a.:n upeat naiset tarjoilevat sisustusvinkkejä koteihin

Laura Ruoholan ja Hanna Sumarin juontamassa sisustusohjelmassa esitellään kauniita koteja, upeita muutoksia ja muotoilun helmiä.

Laura Ruohola

Laura aloitti Tilan juontajana ja toimittajana syksyllä 2006. Suurin osa tunsi hänet jo entuudestaan urheilutoimittajana ja nuo 11 vuotta antavatkin hänelle vahvan kokemuksen tv-työhön. Toimittajan työn lisäksi Laura on opiskellut Tampereen yliopistolla. Pääaine ei liippaa läheltäkään sisustamisen tai taiteiden maailmaa, mutta sivistystä ja elämänkokemusta siitä Lauran mukaan kuitenkin saa.

– Minulla on ollut ilo ja etuoikeus saada matkustaa paljon ja nähdä upeita sisustuskauppoja, hotelleja ja kaikkea kaunista myös ympäri maailmaa. On mielenkiintoista yhdistää tätä kansainvälistä näkemystä ja kokemusta laadukkaaseen suomalaiseen sisustusohjelmaan, Laura sanoo.

Koska entinen työ vei ympäri maailmaa, Laura odottaa innolla näkevänsä mitä kaikkea kaunista kotimaassa on tarjolla.

Ohjelman juontajan työn lisäksi Laura tekee Tilassa myös toimittajan työtä.

Näin pääsen sisälle sisustamisen, muotoilun ja miksei tarpeen vaatiessa jopa rakentamisen maailmaan

Oman kotinsa Laura pitää jotakuinkin siistinä ja selkeänä. Sisustuksellinen perusajatus on se, että elämä ilman kirkkaanpunaista on turhaa.

Hanna Sumari

Toimittaja Hanna Sumari on monipuolisena sisustusalan tuntijana idearikas tekijä joka toimittaa mm. ohjelman "Moderni klassikko"- osuuksia ja etsii kuvattavaksemme persoonallisia koteja.

Hanna on tehnyt työtä sisustuksen parissa tiedottajana ja toimittajana sekä sisutuslehdille että televisiolle. Toimitustyön lisäksi hän myös suunnittelee sisustuksia. Hannan vakiovinkki sisustusneuvoja kysyville on "siivotkaa kotinne!".

Kyse ei ole pelkästä viikkosiivouksesta vaan ohje kuuluu:

– Siivoa kaikki turha pois ja etsi sitten suosikkiesineillesi oikea paikka. Jo tällainen perussiivous auttaa paljon eikä maksa mitään.

T.I.L.A. AVA-kanavalla maanantaisin ja tiistaisin klo 18.30

AVA

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot