Mainos
Mainos

Tähdet paljastavat noloimmat vaatemokansa – katso kuvat!

Tyylivirheitä sattuu kaikille, myös rikkaille ja kuuluisille. Mitä vaatemokia julkkisnaiset katuvat?

Julkkiksetkaan eivät aina ole parhaimmillaan. Laulaja Alicia Keysin tyyli on nykyään yksinkertaisen tyylikäs ja klassinen. Myös hänen menneisyydestään löytyy kuvia, joita hän ei voi katsoa tuntematta häpeää. Yksi esimerkki on kuva, jossa hänellä on yllään musta, korsettimainen toppi, kimalteleva takki, punainen hattu, hansikkaat ja pitkät, tummat housut.

– Se oli sekoitus kovaa ja seksikästä, ja tavallaan pidän sitä tyylikkäänäkin! Nyt jättäisin asusteet kotiin, sillä vähemmän on aina enemmän, tähti toteaa.

Näyttelijätär Jennifer Love Hewitt puolestaan häpeilee lookiansa, jossa näyttäytyi ensi-illassa vuonna 2000. Lookiin kuului lyhyt, vaalea toppi, samanväriset, pitkät housut, outo kaulakoru, hartiahuivi ja sähäkkä kiharapilvi.

– Silloin kaikki esittelivät vatsalihaksiaan. Muistan ajatelleeni, että housut olivat todella tyylikkäät. Kampaukseni on kuin suoraan vuodelta 1985. Tämä on selvästi ajalta, jolloin en ollut epävarma itsestäni, näyttelijätär pohtii.

Laulaja Fergie nähtiin vuonna 2003 MTV:n järjestämässä tapahtumassa sonnustautuneena outoon, punaiseen takkiin, valkoisiin haalareihin ja ruusuiseen hiuskoristeeseen.

– Vedin takin ylleni, koska ulkona oli kylmä. Alla oli itse esiintymisasu. Ja kyllä, haalarit roikkuivat! Minulla ei ollut rahaa tai stylistiä tuolloin, mutta ajattelin näyttäväni hassulta ja upealta, Fergie sanoo nyt.

Myös muut starat arvostelevat vanhoja tyylejään.

MTV3/Helmi

Lähde: Glamour.com

Kuva: Getty Images

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme