Mainos
Mainos

Tällainen on isänpäivän historia: Juhlalla juuret traagisessa tapahtumassa

Isänpäivän juuret ovat Yhdysvalloissa, joissa isiä muistettiin jo 1900-luvun alussa. Suomessa isänpäivää on juhlittu virallisesti vuodesta 1987 lähtien.

Monet juhlamme ovat saapuneet Suomeen Yhdysvalloista. Niin myös isänpäivä, jota vietetään nykyään ympäri maailmaa. Useissa maissa isiä juhlitaan kesäkuun kolmantena sunnuntaina, mutta monessa pohjoismaassa juhla on löytänyt paikkansa marraskuun toiselta sunnuntailta. Suomessa isänpäivä löytyi epävirallisesti almanakoista jo 1970-luvun alkupuolella, mutta virallisesti isänpäivää on vietetty vasta 1987 alkaen, jolloin juhlasta tuli yleinen liputuspäivä.

Yhdysvalloissa juhlalla on juurensa jo 1900-luvun alkupuolella. Tuolloin yhdysvaltalainen Grace Golden halusi muistaa niiden 210 miehen muistoa, jotka kuolivat Länsi-Virginiassa sattuneessa kaivosonnettomuudessa. Länsi-Virginia ei kuitenkaan tuolloin virallistanut juhlaa ja päivä jäi unohduksiin.

Isänpäivän juhlallisuuksien aloittajana pidetäänkin Sonora Doddia, joka alkoi juhlia isänpäivää muutama vuosi Länsi-Virginian jälkeen. Tarkoituksena oli muistaa isejä vastapainona äitienpäivän vietolle. Doddlan oma isä oli kuuden lapsen yksinhuoltaja ja sisällissodan veteraani William Jackson Smart. Meni kuitenkin vuosia, kunnes isänpäivästä tuli Yhdysvalloissa kansallinen juhlapäivä. Vuonna 1972 presidentti Richard Nixon virallisti isänpäivän allekirjoittamalla siitä lain.

Isänpäivää vietetään maailmalla hyvin eri tavoin. Agentinassa isänpäivää on yritetty muuttaa kesäkuulta elokuulle, jotta samalla voitaisiin muistaa myös maan perustajan José de San Martinin tuloa isäksi. Saksassa isänpäivänä juhlitaan myös miestenpäivää ja monet koulut sulkevat juhlapäivän takia ovensa. Thaimaassa isiä muistetaan samana päivänä kuin kuningasta. Joulukuun viides päivä thaimaalaiset pukeutuvatkin keltaisiin asuihin ja osa muistaa isäänsä antamalla hänelle oman kukan, Cannan.

Yhdysvaltalaiset tavat muistaa isää ovat levinnyt Suomeenkin. Monet ilahduttavat isää yhteisellä aterialla tai lahjoilla. Päiväkodissa ja koulussa isää muistetaan itse tehdyin kortein.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lähteet: Nashua Telegraph, firstfathersday.us, Wikipedia

Kuvat: Shutterstock, Dimitriy Shironosov, Monkey Busines Images

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot