Mainos
Mainos

Tämä tähti kärsii masennuksesta

Laulaja Will Youngin elämää varjostaa ikävä asia – masennus.

Will Yoyng kärsii toisinaan lievästä masennuksesta. Komea laulaja myöntää, että hän joutuu taistelemaan salakavalaa vierasta vastaan. Mies käykin terapiassa käsittelemässä tunteitaan. Young on käynyt terapiassa siitä saakka, kun hän tuli ulos kaapista ja kertoi maailmalle olevansa homo.

– Terapia auttoi minua siinä ja kaikessa muussakin. Minulla on ollut lievää masennusta ja joudun kärsimään siitä toisinaan vieläkin, Young kertoo.

Mies paljastaa, että hän ei suutu kovin usein, mutta kun niin tapahtuu, kenellekään ei jää epäselväksi, että hän on vihainen. Nykyään Yoyng kuitenkin nauttii elämästään. Tulevaisuuden unelmiakin tähdellä riittää.

– Olen juuri muuttanut ja haluaisin saada koiran. Ja lapset? Luultavasti silloin kun olen nelikymppinen. Tykkään siitä ajatuksesta, että olisin vähemmän itsekäs. Toisaalta pidän myös ajatuksesta, että olisin tyylikäs homoisä, joka hakee lapsensa koulusta, vastakohtana niille tähti kertoo.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuva: Splash

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme