Mainos
Mainos

Tarinoita huomenlahjoista

Huomenlahjan alkuperäinen tarkoitus oli turvata vaimon toimeentulo, mikäli mies sattuisi kuolemaan. Nykyiset huomenlahjat ovat pikemminkin symbolinen viesti rakkaudesta, joka jatkuu juhlien jälkeenkin. Mutta rakkauttaankin voi osoittaa niin monella tavalla…

Tyypillisin huomenlahja on koru tai muu pikkuesine. Joka tapauksessa on tapana antaa kaunis, henkilökohtainen pikkuesine, mutta onpa ollut miehiä, jotka ovat lahjoittaneet nuorikolleen esimerkiksi käytännöllisen kattilan tai jopa pölynimurin näyttävässä paketissa.

– En ihan oikeasti tajunnut, mikä siinä ajatuksessa oli vikana, kertoo 28-vuotias Petripölynimurista.

– Vaimo ei silloin sanonut mitään, katsoi vain imurista minuun ja minusta imuriin. Vanha imurimme veteli viimeisiään eikä ollut enää ihan paloturvallinenkaan, ja olimme usein puhuneet uuden imurin ostosta. Vaimo näytti siltä, kuin ei olisi osannut päättää, itkeäkö vai nauraa, ja ratkaisi asian alkamalla nauraa, tunsi kai minut niin hyvin. Koska oli sunnuntai, hän ei voinut viedä minua korukauppaan, mutta seuraavana maanantaina hän vei minut lähimpään kauppaan sillä sekunnilla kun ovet aukenivat. Osaaottava myyjä sanoi, että vaimolla on kyllä hänen mielestään nyt oikeus valita ihan mitä tahansa, Petri jatkaa.

Mikä ihmeen huomenlahja?

– Oli vähän noloa, kun sulhaseni ei ollut koskaan kuullutkaan huomenlahjasta. Yritin urkkia sitä kautta rantain ja panin sisareni kysymään mieheltä ihan viattomasti, mitä tämä oli ajatellut antaa minulle huomenlahjaksi. ”Siis pitääkö hänelle olla vielä lisää lahjoja, mikseivät häälahjat riitä, vaikka niitä on tällainen keko?” mies oli äimistellyt. Täytyy myöntää, että tunsin itseni ahneeksi siaksi tämän kuullessani… Teija, 24.

– Odotin hääpäivän jälkeistä aamua kovasti, sillä olin etukäteen vihjannut miehelle, että toivoisin korua. Tunnelma kyllä vähän lässähti, kun mies alkoi kiihkeän aamusuudelman jälkeen käydä läpi kaikkia taskujaan eikä löytänyt pakettia.

– Se on varmaan autossa, hän sanoi huolettomasti ja alkoi lukea sanomalehteä. Olin hurjan pettynyt. Jos paketti oli autossa, se olisi pitänyt hakea sieltä heti eikä vasta sitten, kun lähtisimme paluumatkalle. Auto oli parkkihallissa monen kadunvälin päässä, ja olisi ollut kovin epäromanttista lähteä sinne yksin. Janita, 22.

Kiukkua ja kankkusia

– Meillä mies alkoi kiukutella, kun minulla ei ollut varattuna lahjaa hänelle, kertoo puolestaan Johanna, 34.

– Hänen mielestään huomenlahja ei kuulunut tasa-arvon nimissä enää yksin naiselle, ja minun olisi pitänyt olla sen verran reilu, että olisin tajunnut sen. Siitä kehkeytyi sitten uuden avioelämämme ensimmäinen, kovaääninen riita, joka päättyi siihen, että mies kieltäytyi antamasta etukäteen hankkimaansa lahjaa minullekaan ja lähti autolla pitkäksi aikaa matkoihinsa. Siinä sitten ihmettelin asiaa yksikseni puolen päivää vanhan maalaiskartanon piha-aitassa kaiken häärekvisiitan ympäröimänä.

– Sen lahja-asian kanssa kävi vähän nolosti, sanoo myös 30-vuotias Karri.

– En kerta kaikkiaan saanut vaimokultaa hereille ennen puoltapäivää, sen verran rankasti hän oli juhlinut. Lääkäriveljeni kävi tarkistamassa, ettei hänellä ollut mitään hätää, kunhan nukkuisi krapulansa pois. Kun vaimoke raotti hetkeksi silmiään, yritin antaa huomenlahjani, mutta hänen silmänsä vain kääntyivät nurin päin, ja samassa kuorsaus jatkui.

– Kahdeltatoista meidän piti jo luovuttaa huone, ja puoliksi raahasin, puoliksi kannoin pahoinvoivan vaimon autoon kaikkien tavaroitten kanssa. Yritin uudestaan seuravana aamuna, ja se sujuikin jo kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Annoin vaimolle pienen kultaisen riipuksen, johon oli kaiverrettu meidän molempien nimikirjaimet, ”KK”. Aina välillä kiusaan häntä, että oikeasti se tarkoittaakin ”Kamala Kankkunen”, päättää Karri.

Entä mies?

Löytyypä kuitenkin niitäkin, joitten huomenlahja on ollut kaikkien toiveiden täyttymys, kuin piste i:n päälle. Vaikka lahja perinteiden mukaan annetaankin vain vaimolle, mikään ei estä vaimoakin antamasta huomenlahjaa miehelle, odotti tämä sitä tai ei. Jos mies pitää aamulla ajatusta outona, vaimo voi aina nimittää lahjaa huomenlahjan sijasta kiitokseksi hyvin menneistä juhlista.

Naisen lahjominen on kieltämättä helpompaa, sillä kultakaupat pursuavat toinen toistaan ihanampia kimalluksia, mutta miehelle mieluisan mutta silti tarpeeksi tyylikkään pikkulahjan keksiminen voi olla vaikeampaa. Esimerkiksi Kalevala-korulla on miehille tarkoitettuja karun maskuliinisia koruja, tai sitten mies voisi saada vaikka kekseliään pullonavaajasormuksen. Jos korut eivät ”nappaa”, vaihtoehdoksi käy esimerkiksi mielimusiikkia sisältävä CD, joka tuo joka kuuntelukerralla miehen mieleen ihanan heräämiseen tuoreena avioparina.

Teksti: Hanna Myllys
Kuva: Kalevala Koru, futureimagebank.com

Lue myös:

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme