Mainos
Mainos

Tavoitteena täydellinen pihvi? Näillä vinkeillä onnistut takuuvarmasti

Täydellisen pihvin valmistaminen voi osoittautua yllättävän helpoksi silloin, kun lihan valmistamiseen on varattu tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä – sekä tärkeimmät vinkit onnistuneen pihvin valmistamiseen. Poimi vinkit siihen, kuinka yleisimmät sudenkuopat pihvinpaistossa on mahdollista välttää!

Vaikka pihvin paistaminen kuulostaa yksinkertaiselta, on lyhyen paistohetken aikana yllättävän helppo sortua kohtalokkaisiin virheisiin. Kiinnitä huomiota jokaiseen liikkeeseen, jonka keittiössä pihvien paistamisen yhteydessä teet, niin voit kehittyä mahtavaksi kotikokiksi, joka on tunnettu täydellisistä pihveistään.

Käännä pihvi oikeaan aikaan

Jotta pihvi ei tartu pannuun ja siihen jäisi kaunis pinta, on tärkeää, ettei sitä käännetä liian aikaisin. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että pihvi saa todella paistua tovin kuumalla pannulla, ennen paistopinnan värin tarkkailua. Kauniisti raidoittunut pihvi on huomattavasti näyttävämpi kuin repaleinen lopputulos.

Panosta lihan maustamiseen

Suola poistaa nestettä lihasta ja etenkin tästä syystä oikea-aikainen maustaminen on pihvin onnistumisen kannalta avainasemassa. Jos pihvi pintamaustetaan perinteiseen tyyliin suolalla ja pippurilla, on mausteet hyvä lisätä lihan pinnalle vasta juuri ennen paistamista – tai paistamisen aikana, jotta liha säilyttää mehukkuutensa.

Onnistuneen pihvin pinta on kauniisti ruskettunut – ja sisus punertava.

Älä höyrystä lihaa

Jos tarkoitus ei ole valmistaa pitkään haudutettavaa pataruokaa, on tärkeää, että pannun paistolämpötila on lihan tasaiselle ja pikaiselle kypsymiselle kaikkein otollisin. Kun pihvin asettaa tarpeeksi kuumalle, muttei savuavalle pannulle, varmistuu se, että lihan pinta kypsyy nopeasti ja se säilyttää mehukkuutensa ja maukkautensa.

Ota pihvi pois pannulta ajoissa

Pihviliha on parhaimmillaan silloin kun se on sisältä vielä punertavaa. Kun pihviä paistaa liian kauan, menettää se mehukkuutensa. Lihan kypsyyttä voi arvioida jonkin verran sen koostumuksen perusteella: kun mediumiksi kypsytettyä lihaa painaa kevyesti paistolastalla, se palautuu edeltävään muotoonsa tyynyn lailla.

Älä jätä lihaa raa'aksi

Kauniisti punertavan pihvin ja raa'an pihvin välillä on vissi ero: lihaa ei koskaan saa jättää raa'aksi, mutta punertavaa väriä tavoitellaan. Liha jää helpommin raa'aksi silloin kun se on kypsytetty kylmänä – tai jopa jäisenä. Vaikka illallinen hieman viivästyisikin, on äärimmäisen tärkeää, että liha on huoneenlämpöistä kun se valmistetaan.

Luota apukeinoihin

Jos pihvinpaisto ei ole tuttua puuhaa, kannattaa suosiolla turvautua apuvälineisiin. Lihan sisälämpömittari on oivallinen apu täydellisen kypsyyden saavuttamiseksi, jos oma arviointikyky ei lihan valmistuksessa ole vielä hioutunut.

Älä syö pihviä heti

Lihan on tärkeää antaa vetäytyä hetki paistamisen jälkeen. Vaikka nälkä olisi kova, on kaiken vaivan arvoista antaa lihan odottaa tovi ennen kuin se leikataan ja syödään. Se, että lihasnesteet valuvat ensimmäisen viillon jälkeen lautaselle, ei paranna kenenkään ruokailuelämystä.

Kiinnitä huomiota lihan rasvaisuuteen

Useissa pihvilihoissa on jäljellä rasvaa, joka mehevöittää sitä, mutta rasvaa ei kuitenkaan kannata jättää lihaan liikaa, sillä se palaa helposti. Jos pihvin reunoilla on huomattavan paljon rasvaa, kannattaa sitä leikata hieman veitsellä pois, jottei pihvi paistu epämiellyttävän mustaksi.

Anna pihvin paistua rauhassa

Monella on tapana liikutella pihvejä pannulla jatkuvasti. Jos tavoitteena on valmistaa täydellinen pihvi, kannattaa tämä unohtaa. Taidokkaimmat kokitkin kääntävät pihvin vain kerran: sen jälkeen kun ensimmäisenä paistunut puoli on kypsynyt riittävästi.


Lue myös:

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot