Mainos
Mainos

Tavoitteena terveet elämäntavat – lue suomalaisten uuden vuoden lupaukset!

Helmi kysyi lukijoiltaan, aikovatko he tehdä uuden vuoden lupauksen. Suurin osa päätöksistä liittyi oman hyvinvoinnin kohentamiseen. Katso, mitä vuodelle 2012 luvattiin!

Vuoden vaihtuminen on monelle kuin uudelleen syntymistä: elämäntavat laitetaan remonttiin tai uuden vuoden kunniaksi tehdään muita suuria suunnitelmia tai peräänantamattomia päätöksiä. Ainakin ne on vakaa aikomus pitää! Lukijat kertoivat Helmelle, millaisia lupauksia he suunnittelivat vuodelle 2012 tekevänsä tai miksi eivät usko uuden vuoden lupauksiin.

Kyselyyn vastasi lähes 300 lukijaa, joista 56 prosenttia kertoi tekevänsä uuden vuoden lupauksen. 44 prosenttia vakuutti, ettei aio tehdä lupauksia vain siksi, että vuosi vaihtuu.

Herkkulakko ja liikuntapakko

Kyselyyn vastanneista 56 prosenttia päätti tekevänsä uuden vuoden lupauksen. Toisille se oli perinteinen tapa, osa koki vuoden vaihtumisen antavan päätökselle selkeän aloituksen ja energistä lisäpotkua. Terveet elämäntavat siintävät monen tavoitteissa, sillä useimmat päätökset liittyivät painonpudotukseen, tupakoinnin lopettamiseen ja liikunnan lisäämiseen. Monet myös halusivat oppia ajattelemaan myönteisemmin ja olla hellempiä itselleen.

– Lupaan alkaa urheilla enemmän. Teen uuden vuoden lupauksen, jotta oikeasti alkaisin tehdä asialle jotain.

– Aion syödä terveellisemmin, en ollenkaan karkkia tai sipsiä ja aloitan tanssitunnit!

– Uuden vuoden lupaukseni on heti ensimmäisenä päivänä alkava karkkiherkkulakko, joka kestää koko vuoden. Toisena lupauksena on ulkoilla enemmän.

– Lopetan kuuntelemasta minkäänlaisia dieettiohjeita.

– Lopetan tupakoinnin. Miten sitä voisi perustella tarkemmin, se on vain hyväksi, tullut jotain puoli vuotta nyt poltettua. Toivon kaikkien tupakoivien ihmisten edes yrittävän lopettamista!

– Aloitan uuden liikuntaharrastuksen.

– Vähennän kiroilua!

– Yritän ajatella positiivisemmin. Olen huomannut, että positiivisella ajattelulla pärjää paremmin.

– Aion olla iloisempi ja ystävällisempi ihmisille. Yrittää tehdä asioita enemmän ja ennen kaikkea nauttia elämän jokaisesta hetkestä!

– Lupaan itselleni, että en anna kenenkään, varsinkaan miehen, enää kävellä ylitseni. Yritän myös ajatella positiivisemmin muista ihmisistä.

– Lopetin tupakanpolton 1. joulukuuta. Alan alkuvuodesta heti tarkkailemaan ruokailuani! Ei enää kohtuuttomasti suklaata, vaan kohtuudella.

– Aivan varmasti aion tehdä lupauksen. En vain ole vielä kypsytellyt valmiiksi ajatusta mikä se olisi, mutta se selvinnee vielä ennen H-hetkeä. Lupaus kuuluu jokaiseen Uuteen Vuoteen!

– Niin kuin joka vuosi aiemmin, lupaan aloittaa joululahjojen oston aikaisemmin. Yhdestä pikku palkasta joulun järjestäminen lahjoineen tulee melko mahdottomaksi.

– Lopetan turhista pikkuasioista valittamisen. Opettelen ajattelemaan myönteisemmin!

– Alan kuntoilu- ja laihdutuskuurille. Sekä meinaan pitää korkin kiinni niin kauan kuin vaan mahdollista, koska on muutenkin tullut nautittua liikaa alkoholia kuluneen vuoden aikana.

– Tämä tasainen herkuttelu loppuu uudenvuoden aattoon! Sen jälkeen palaan normaaliin arkeen ja sallin karkkipäivän itselleni vain kerran viikossa.

– Lupaan olla hellempi itselleni.

– Alkaa ankara laihdutuskuuri, jossa ei armoa anneta! Painoindeksi yli 40, eli on korkea aika tehdä jotain radikaalia! Eli tervetuloa terveempi ja reippaampi Uusi Vuosi 2012!

– Teen uudenvuodenlupauksia joka vuosi. Mielestäni se on hauska tapa ja ennen kaikkea tulee haastetta elämään! Tähän asti olen todellakin pitänyt jokaisen uudenvuodenlupaukseni.

– Haluan oppia hyväksymään tunteeni ja rentoutumaan tunteideni. Fiksu ihminen sanoi, että minun pitää lopettaa itseni vähättely tyyliin: tunnen tyhmiä, ajatukseni on turhia, en saisi tuntea näin. Tuossa kaikessa on melkoisesti haastetta, mutta haluan sen taitaa, jotta olisin onnellinen itseni kanssa. Mistä seuraa se, että olisin onnellinen ihmissuhteissani – oli ne lyhyitä tai pitkiä kohtaamisia.

– Aion tehdä lupauksen, että vietän enemmän aikaa ystävieni kanssa. Tänä vuonna se on jäänyt aika vähille…

– Olen tänä vuonna irrotellut ensimmäisen kerran elämässäni. Juonut alkoholia, syönyt mitä sattuu, ja liikkunut vain kun hyvältä tuntuu. Sain puolessa vuodessa 10 kiloa lisää painoa. Ero entiseen kurinalaiseen elämääni oli niin radikaali. Mutta nyt on aika palata ruotuun, siispä tavoitteeni vuodelle 2012 on pudottaa painoni takaisin normaaliksi, sekä oppia elämään tasapainoisempaa elämää.

"Edellisenkin vuoden lupaukset pitämättä"

Kyselyyn vastanneista 44 prosenttia totesi, ettei aio tehdä uuden vuoden lupauksia. Osa piti päätöksentekoa pelkän ajankohdan tähden turhana, toiset ovat todenneet oppineensa aiemmilta vuosilta, etteivät itselle tehdyt lupaukset tule kestämään – ainakaan kovin kauaa.

– En osannut edellisenkään vuoden lupausta pitää.

– Aiempien vuosien kokemuksella voin vain todeta, ettei kannata luvata ainakaan vuoden suklaalakkoa. En voi olla ilman suklaata kuin kesällä. Silloin sitä ei jotenkin kaipaa. Tai sitä, että liikkuu vähintään tunnin joka ikinen päivä, mutta ainakin viitenä päivänä viikossa. Sairastumiset, sääolosuhteet, tapaturmat ja muut vastaavat tilanteet ovat kerta toisensa jälkeen romuttaneet haaveeni hyväkuntoisesta ja hoikemmasta minästä. Joten parempi olla lupaamatta mitään, kuin että lupaa eikä pysty pitämään lupauksiaan. Pätee myös ihmissuhteisiin!

– Siksi, etten ole millään lailla sen luonteinen, että omia lupauksiani pitäisin. Pidän vain ne joita toisille lupaan. Ja omatunto ei soimaa silloin tippaakaan.

– Parempi olla lupaamatta mitään, niin ei tule pettymyksiä.

– En koe, että uuden vuoden lupauksista olisi mitään hyötyä omassa elämässäni. En tee niitä, koska en osaa pitää niitä.

– Ei ole mitään suurta tavoitetta jonka vuoksi on tehtävä uuden vuoden lupaus. Koulun penkille voisin itseni kyllä kiskoa vielä.

– Ihan turha tehdä lupauksia, koska minä rikon ne kuitenkin. En minä pysty pitämään salaisuuksiakaan. Minä kerta kaikkiaan unohdan lupaukset ja salaisuudet vaan plurahtaa suusta ulos ihan vahingossa...

– Jos haluan muuttaa jotain elämäntavoissani tai oppia jotain uutta, niin voin tehdä sen koska vain. Uuden vuoden lupaukset pettävät aina helmikuuhun mennessä, koska on pitänyt lupailla jotain vain koska se nyt on tapana.

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme