Mainos
Mainos

Tekeekö mielesi herkkuja iltapäivisin? Tässä syy

Kun kello lähestyy iltapäivän tunteja, alkaako mielesi tehdä pullaa, suklaapatukkaa tai keksejä? Et ole yksin.

Iltapäiväisen kahvitauon aikana moni heittää dieettinsä romukoppaan ja nautiskelee munkkipossun tai suklaapatukan. Tutkimuksen mukaan ilmiössä ei ole kyse yksittäisen ihmisen mielenlaadun heikkoudesta: ennen illallista nautitut ruoat ovat jopa 16 prosenttia epäterveellisempiä kuin aamiainen

Massive Health tutki tuhansien ihmisten ruokailutottumuksia viiden kuukauden ajan, kertoo Daily Mail. Tutkimuksessa havaittiin, että nauttimamme ruoan terveellisyys putoaa yli prosentilla jokaista päivän kulunutta tuntia kohti.

Tutkimuksen mukaan aterioiden väliin jättäminen, liian vähäinen syöminen tai liikunnan harrastaminen ilman kunnon ruokailua lisää ruokahaluun vaikuttavan greliini-nimisen hormonin tuotantoa. Hormoni saa näläntunteen kasvamaan hallitsemattomasti, jolloin ihminen syö mitä tahansa tarjolla olevaa.

Aamupala kunniaan

Kierteen voi kuitenkin katkaista. Tutkimuksen mukaan ne henkilöt, jotka eivät nauti aamupalaa, syövät päivän aikana huomattavasti enemmän ruokaa. Sama tilanne toistuu, jos aamiainen koostuu sokerimuroista tai muista hiilihydraattisista herkuista.

– Harvat naiset syövät nälkää vastaan taistelevaa proteiinia aamiaiseksi, ja alkavat siksi napostella roskaruokaherkkuja ennen lounasta. Munat, kreikkalainen jogurtti ja raejuusto ovat hyviä aamiaisproteiinin lähteitä, kuvaa ravitsemusterapeutti Susan Bowerman.

Lounaaksi kannattaisi syödä vihanneksia, kuten salaattia pavuilla ja munilla. Bowermanin mukaan varsinkin iltapäivän pitkiä ateriattomia tunteja varten käsien ulottuvilla kannattaa pitää terveellisiä herkkuja.


Kuvat: Colourbox

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme