Mainos
Mainos

Tiedätkö sinä, milloin on paras aika urheilla?

Juoksulenkki aamulla vai tehokas salitreeni työpäivän päätteeksi? Helmi selvitti, milloin on kehon kannalta paras aika urheilla.

Sen lisäksi, että urheilu pitää kroppasi kunnossa, pitää se myös huolta fyysisestä ja psyykkisestä terveydestäsi. Oletko koskaan miettinyt, milloin olisi paras aika urheilla? Milloin kulutetuista minuuteista on eniten hyötyä?

Olemme kaikki aikataulujemme orjia; työ, perhe ja eri elämätilanteet sitovat meidät noudattamaan tiettyä rutiinia, jolloin ei ole mahdollista urheilla silloin kun parhaimmaksi näkisi.

Kukonlaulun aikaan

Kehosi kannalta on parasta sijoittaa liikuntasuoritus aamuun. Liikunta kuormittaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä, joten liikunta heti päivän aluksi valmistaa kehosi tulevaan päivään. Se myös parantaa immuunipuolustusta ja auttaa tehokkaammin polttamaan lounaalla nautittuja kaloreita.

Jos sinulla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta harrastaa liikuntaa heti aamutuimaan, ei hätää. Myös iltaliikunnassa on omat hyötynsä. Urheileminen päivän päätteeksi auttaa vapauttamaan päivän aikana kertynyttä jännitystä ja stressiä kehosta. Pidä kuitenkin mielessä, että liikunnalla on stimuloiva vaikutus, joten on syytä odottaa vähintään kolme tuntia ennen kuin käy nukkumaan.


MTV3/Helmi

Lähde: Hello!

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot