Mainos
Mainos

Trendin selitys: Tytöt yrittävät saada huomiota suutelemalla keskenään

Tutkimuksen mukaan tyttöjen välisessä intohimoisessa kanssakäymisessä on päätarkoituksena saada huomiota miehiltä, kertoo healthland.time.com.

Britney ja Madonna tekivät sen. Samoin Scarlett Johansson ja Sandra Bullock. Ja niin myös monet muut naiset erilaisissa bileissä, julkisesti kaduilla – ja myös nuoret, lukioikäiset tytöt. Tämä trendi on alkanut jo ennen kuin Katy Perry juhli kuuluisassa kappaleessaan suudelleensa tytön kanssa ja pitäneen siitä.

Kalifornialaisen Santa Barbaran yliopiston sosiologian professori Verta Taylorin ja naistutkimuksen professori Leila J. Ruppin tutkivat tyttöjen välistä ystävyyttä, trendiä, jonka myötävaikutuksena tytöt suutelevat keskenään. Erään kansainvälisen tutkimuksen mukaan alle 2 prosenttia naisista sanoo itseään homo- tai biseksuaaliksi, mutta kahdeksan prosenttia kertoivat tuntevansa intohimoa samaa sukupuolta oleviin tai viehättyvänsä seksuaalisesta kanssakäymisestä naisen kanssa.

Professorit haastattelivat tutkimuksessaan lukioikäisiä tyttöjä ja löysivät neljä syytä, miksi nuoret tytöt lyövät huulensa yhteen:

1. He matkivat. Julkisuudessa monet naispuoliset julkimot ovat suudelleet, kuten Madonna ja Britney Spears.

2. He ovat aidon kiinnostuneita kokeilemaan suutelemista toisen tytön kanssa, vaikka he eivät koekaan olevansa homoseksuaaleja. "Bi-curious"-tytöt harvoin ovat todellisuudessa biseksuaaleja.

3. Homoseksuaalien tai vasta omaa seksuaalista suuntautumistaan etsivät suutelevat ns. "turvallisissa" tilanteissa, eli julkisesti esimerkiksi juhlissa, jossa kyseinen trendi kukkii.

4. Useimmiten syynä suutelemiselle on saada huomiota – varsinkin miehiltä. Siksi monissa pippaloissa tyttöjen väliset suutelut ovat yleistyneet. Myös alkoholilla on vaikutuksensa asiaan.

Professoreiden mukaan tytöt ovat tottuneet olemaan tarkkailun kohteita, miehet taas tarkkailijoita.

– Tytöt saattavat pitää poikia lumossaan näin avoimella seksuaalisella avoimuudella, mutta he kuitenkin esiintyvät yleisön nautinnon vuoksi. Näin ollen pojat ovat edelleen sosiaalisesti hallitsevassa asemassa, professorit ynnäsivät.

MTV3/Helmi

Lähde: Healthland.time.com

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme