Mainos
Mainos

Tuleeko matkallesi omakotitalon hinta? Huomioi nämä matkasuunnittelussa

Suomalaiset ovat tunnetusti laiskoja matkavakuutuksen ottajia, mutta se tulee olla kaikilla lähtijöillä aina Pohjoismaiden ulkopuolelle matkustaessa.

Matkavakuutuksen puuttuminen voi tulla kalliiksi lomalla. Finanssialan keskusliiton vuonna 2012 tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisista 31 prosenttia lähtee matkaan ilman matkavakuutusta.

Finanssialan keskusliiton johtava lakimies Mari Pekonen-Rannan mukaan suomalaiset luottavat hyvään onneen ja valtion apuun. Vakuutus on kuitenkin ainoa asia, joka suojaa yllättävissä tilanteissa. Lääkärikeskus Aavan matkailuklinikan lääkäri Jukka Riutta muistuttaa matkavakuutuksen ottamisen lisäksi pitämään huolta omasta terveydestä ennen matkan alkua.

Onnettomuudesta voi tulla omakotitalon hinta

Esimerkiksi liikenneonnettomuudessa kaukana kotimaasta loukkaantuessa tarvitaan useita leikkauksia ja muutamankin viikon sairaalahoitoa. Lasku voi olla huikaiseva, ja takaisintulo ambulanssikoneella kallista.

– Kulut voivat nousta jopa omakotitalon hintaisiksi, muistuttaa lääkäri Jukka Riutta.

– Ilman matkavakuutusta onnettomuudesta voi joutua maksamaan lopunikäänsä.

Ei sairaana matkaan

Tarkista myös, että perussairaudet ovat hyvässä hoitotasapainossa ennen matkan alkua. Perussairauksia sairastavan tulisi aina tarkistaa matkakuntonsa omalta lääkäriltä. Jos kärsit diabeteksesta, astmasta, sydämen vajaatoiminnasta tai korkeasta verenpaineesta, tulee omalta lääkäriltä tiedustella mahdollisuutta lähteä matkaan.

Vakuutus korvaa äkillisen taudin pahenemisen. Jos siis matkalla olevasta syystä olo pahenee tilapäisesti, korvaa vakuutus kulut. Jos taas lähdet matkalle niin, ettet tiedä ovatko sokeriarvosi kunnossa ja ne ovatkin huonoja jo valmiiksi, joudut itse sairauden kustantajaksi.

Muista myös nämä

– Tarkista, että matkustaja- ja matkatavaravakuutus ovat voimassa ja ne ovat tarpeeksi kattavat. Tarkista erityisesti ehdot koskien peruutusturvaa, terveydentilaa, kotiutusta ambulanssilennolla sekä riittävän pitkää sairaanhoitoa tai erityisharrastuksista, kuten sukellus, vuoristokiipeily, johtuvat onnettomuudet.

– Kilpaurheilu, sen harjoittelu ja jotkut riskialttiit harrastukset on yleensä rajattu matkavakuutuksen ulkopuolelle kokonaan tai hoitokulujen osalta. Jos lähdet harrastamaan esimerkiksi laitesukellusta, tarkista lisämaksu.

– EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä matkustettaessa kannattaa hankkia Kelasta eurooppalainen sairaanhoitokortti.

– Tarkista ja hanki ajoissa tarvittavat rokotukset.

– Anna hotelli- ja muut matkatietosi ja matkasuunnitelmasi kielitaitoiselle yhteyshenkilölle kotimaassa ja pidä hänet ajan tasalla matkasuunnitelmiesi muuttuessa.

– Jos lähdet omatoimimatkalle, ja erityisesti riskialttiille alueille, tee matkustusilmoitus Suomen edustustolle matkakohdemaassa tai ulkoministeriölle, jotta sinuun saadaan yhteys kriisitilanteessa.

AVA

Kuvat: Finnmatkat

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme