Mainos
Mainos

Tunnetko olevasi ruma?

Tunnetko itsesi rumaksi? Luultavasti ainakin joskus, kuten useimmat naiset. Todennäköisesti et kuitenkaan ole. Eihän rumia naisia olekaan! Miksi naiset niin usein kuitenkin ovat tyytymättömiä ulkonäköönsä ja kokevat monenlaisia komplekseja?

Syitä tähän on useita. Suurin syy on itsensä vertaileminen muihin. Vertailukohteet, kuten median luoma naisihanne täydellisten naisten kuvineen ovat "taviksille" niin saavuttamattomia, ettei ihme jos alkaa nähdä vain vikoja itsessään. On hyvä muistaa, että harva näyttää niin täydelliseltä kuin valokuvamallit valokuvissa - usein ei edes kuvassa esiintyvä malli itsekään näytä sellaiselta oikeassa elämässä. Lehdissä ja mainoksissa tuskin on kuvaa, jota ei olisi jollain tavalla käsitelty. Yleistä on esimerkiksi ryppyjen, finnien ja ylimääräisten ihokarvojen poistaminen, hampaiden ja silmien valkaiseminen ja vartalon hoikistaminen. Kukaan ei elävässä elämässä millään voi olla niin hyvännäköinen, joten älä ota moisesta paineita.

Toisaalta myös tavalliset kotikameralla otetut valokuvat esimerkiksi lomamatkoilta tai juhlista voivat saada naisen kauhun valtaan, "näytänkö todella tuollaiselta?". Älä joudu paniikin valtaan tai varaa heti aikaa plastiikkakirurgilta. Ensinnäkin, älä ole niin kriittinen itseäsi kohtaan. Ja toiseksi, se miltä näyttää valokuvassa ei välttämättä vastaa koko totuutta, kamerahan vangitsee vain yhden hetken. Valokuvilla on myös taipumus lihottaa ja korostaa ulkonevia osia, kuten nenää, suuremmaksi kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Myös suoraan edestäpäin otettu kuva tekee kasvoista kummallisen lättänät ja muodottomat, kun syvyys ja kolmiulotteisuus puuttuu kuvasta.

Vain harva ihminen on kuvauksellinen ja kaunis valokuvissa. Tiesitkö, että malleistakin joudutaan ottamaan kymmeniä ellei satoja kuvia, jotta saataisiin edes yksi täydellinen kuva.

Tunnetko olevasi ruma juuri ennen kuukautisia? Siinä tapauksessa et ole yksin. Turvotuksen, finnien ja muiden PMS-oireiden lisäksi omituinen "rumuuden" tunne saattaa iskeä juuri noina muutenkin kurjina päivinä. Juuri hieman ennen kuukautisten alkamista raskaaksi tuleminen ei onnistu, ehkä naisen tilapäinen "rumentuminen" onkin evoluution keksintö, joka kertoo miehelle, ettei suvunjatkamispuuhista nyt juuri ole hyötyä ja siksi nainen on ehkä tarkoituksenmukaisesti vähemmän houkuttelevan näköinen. Mutta älä anna sen masentaa itseäsi, sillä muutaman päivän päästä kuukautisten loputtua olet taas hehkeämpi kuin aikoihin!

Tutkimusten mukaan naiset jotka ovat onnettomia ja tyytymättömiä elämäänsä usein ovat tyytymättömiä myös ulkonäköönsä. Mieti, mikä tekisi sinut onnelliseksi tai iloiseksi. Kun teet jotain mistä nautit, itsetuntosi nousee. Mikään kosmeettinen tuote ei nimittäin kaunista niin paljon kuin onnellisuus. Älä vertaa itseäsi muihin tai mieti miten hyvältä näytit ennen -ala arvostaa itseäsi nyt.

Jos vielä tunnet itsesi vähemmän viehättäväksi, se ei välttämättä ole huono asia. Usein liian täydelliset ja itsevarmat naiset pelottavat miehiä ja he haluavat mieluiten tavallisemman näköisen naisen. Ja hienoa on, että rakastuminen saa jokaisen naisen tuntemaan itsensä maailman kauneimmaksi!

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme