Mainos
Mainos

Tuntuuko sinusta, että olet kuollut? Et ole luulotautinen

Luulotauti on monille tuttu vain elokuvista, joissa neuroottinen, hauska sivuhahmo uskoo sairastavansa milloin mitäkin tautia. Nyt omituisista sairauksista on koottu kirja, joka onnistuu pelottelemaan luulotaudittomatkin!

Varokaa, luulotautiset: Ian Landau on kirjoittanut kirjan, joka saa kenet tahansa epäilemään terveyttään.

Teoksen nimi on The Hypochondriac's Handbook: Diseases and Ailments That Probably Should Have Killed You by Now, vapasti suomennettuna siis Luulotautisen käsikirja: Taudit ja sairaudet, joiden olisi luultavasti pitänyt jo tappaa sinut.

Kirja esittelee oikeita, äärimmäisen harvinaisia sairauksia, kertoo myfoxdc.com. Eräs syndrooma saa sairastuneen uskomaan, että hän on joko kuollut tai hänen elimensä ovat hukassa. Toinen syndrooma saa aikaan jatkuvia sähköiskuja potilaan ja muiden ihmisten tai metalliesineiden välillä.

– Keskityin juuri niihin sairauksiin, jotka ovat harvinaisia ja siten epätodennäköisiä, mutta eivät mahdottomia. Varsinkin neurologiset ongelmat voivat olla seurausta vammasta, jonka kuka vain voi saada, Landau kertoi USA Today –lehdelle.

Kirjassa pohditaan muun muassa sitä, voiko pieneen haavaan pesiytyä lihaa syövä bakteeri, ja onko korvasta löytyvä kohouma itse asiassa päähän kasvavan sarven alku.

MTV3/Helmi

Lähde: Myfoxdc.com

Kuva: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot