Mainos
Mainos

Tuomas sai innoituksensa Kauniista ja rohkeista

Muodin huipulle 2011 -kilpailija, helsinkiläinen Tuomas Kantola, 29, valmistuu keväällä 2011 Metropolia-ammattikorkeakoulusta vaatetuksen artenomiksi.

Kauniit ja rohkeat -sarjasta 19 vuotta sitten inspiraation muotisuunnitteluun saanut, kaupalliseen muotiin keskittynyt suunnittelija. Mies haaveilee olevansa osa Suomen muotiteollisuuden nostamisesta vanhojen kukoistusaikojen tasolle.

Tuomas on tehnyt työharjoittelunsa Seppälässä ja visioi itsensä osaksi isompaa suunnittelijatiimiä. Itseään Tuomas kuvailee maanläheiseksi ja rauhallinen kilpailijaksi.

Muodin huipulle -kilpailuun Tuomas lähtee kokeilemaan kykyjään ja oppimaan uutta. Hän uskoo, että suurin haaste tulee olemaan aika. Hän kertoo tarvitsevansa suunnittelijana paljon aikaa tuotekehitykseen.

Vahvuudekseen Tuomas nimeää inspiraation, idearikkauden ja mielikuvituksen. Lisäksi hän kertoo olevansa monipuolinen eikä edusta vain yhtä tiettyä tyyliä.

Muodin huipulle 22.2. klo 20 alkaen MTV3-kanavalla, pikauusinnat AVA-kanavalla.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot