Mainos
Mainos

Tutkimus: Avioliitto ei teekään onnelliseksi

Jos elät onnellisesti avoliitossa, älä kiirehdi avioliittoon. Uusi tutkimus nimittäin osoittaa, ettei avioliitto tee ihmistä onnellisemmaksi ainakaan pitkällä tähtäimellä.

Avioliitto ei ole tie onnellisuuteen, uusi Journal of Marriage and Familyssä julkaistu tutkimus osoittaa. Tutkimukseen osallistui 2737 sinkkumiestä ja -naista kuuden vuoden ajan. Tänä aikana 896 heistä meni joko naimisiin tai muutti yhteen rakkaan kanssa. Tutkimus vertaili avioliittoa avoliittoon ja keskittyi siihen, mitä muutoksia ihmisten elämässä tapahtuu, kun he muuttavat avo- tai avioliittoon ja mitä vaikutuksia avo- tai avioliitolla on ajan kuluessa ihmisten elämään. Tutkimus keskittyi kysymyksiin onnellisuudesta, masennuksesta, terveydestä ja sosiaalisista siteistä.

– Avioliitto on ollut pitkään tärkeä sosiaalinen instituutio, mutta viime vuosikymmeninä avoliiton suosio on kasvanut länsimaissa avioliiton sijaan ja lisännyt myös avioliiton ulkopuolella syntyneiden lapsien määrää. Nämä muutokset ovat hämärtäneet avioliiton rajoja ja nostaneet esiin kysymyksen, mitä eroa avioliitolla on muihin vaihtoehtoihin verrattuna,Cornellin yliopiston apulaisprofessori Kelly Musick politiikan tutkimuksen ja hallinnon laitokselta kertoo.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet yhteyden avioliiton ja hyvinvoinnin välillä. Uusi tutkimus poikkeaa kuitenkin vanhemmista muun muassa siinä, että aiemmat tutkimukset ovat verranneet avioliittoa sinkkuna oloon.

Onnellisuus kestää vain hetken

Uusi tutkimus osoittaa, että avo- tai avioliittoon muuttavat ovat muita huomattavasti onnellisempia yhteen muuton ja kuherruskuukauden aikana. He ovat myös muita henkilöitä vähemmän masentuneita. Onnellisuuden todettiin kuitenkin kestävän vain lyhyen aikaa.

Sinkut viettivät sen sijaan enemmän aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa kuin avo- tai avioliitossa asuvat. Tämä luku pysyi samana myös ajan kuluessa.

Lopulta erot avioliiton ja avoliiton välillä olivat pieniä. Vaikka avioliitossa olevat olivat muita terveempiä, avoliitossa asuvilla oli parempi itsetunto ja he olivat onnellisempia.

– Avoliitosta voikin tulla suositumpaa, sillä se tarjoaa joustavuutta, itsenäisyyttä ja henkistä kasvua, Musick arvelee.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot