Mainos
Mainos

Tutkimus: Mies rakastuu ensisilmäyksellä, nainen ei

Tutkimuksen mukaan mies voi tunnistaa Sen Oikean heti, mutta nainen tarvitsee aikaa.

Tutkimuksen mukaan mies saattaa tunnistaa Sen Oikean jo ennen kuin on vaihtanut sanaakaan tämän kanssa, kertoo Daily Mail. Naisilla rakastuminen sen sijaan kestää kauemmin.

Tutkimuksesssa yksi mies viidestä kertoi rakastuneensa ensisilmäyksellä. Puolet oli menettänyt sydämensä ensitreffien jälkeen, ja kolme neljäsosaa tarvitsi hullaantumiseen noin kolmet treffit. Tutkimukseen osallistui 1500 miestä ja 1500 naista.

Naisilla rakastuminen kestää huomattavasti kauemmin: yksi kymmenestä oli rakastunut ensi silmäyksellä, ja useimmat tarvitsevat jopa kuudet treffit ennen kuin osaavat sanoa, onko mies Se Oikea.

Ensirakkaus on vaikein

Tutkitut miehet kertoivat naisia useammin rakastaneensa jotakuta saamatta vastarakkautta. Mies myös tunnusti naista todennäköisemmin ensimmäisenä rakkautensa ääneen.

Tutkimuksen perusteella perus-brittimies rakastuu kolme kertaa elämänsä aikana. Nainen sen sijaan menettää sydämensä vain kerran.

Kumpikin sukupuoli oli samaa mieltä yhdestä asiasta: sekä miesten että naisten mukaan ensirakkaudesta toipuminen vie eniten aikaa. Yksi neljästä tunnusti, ettei koskaan tointunut ennalleen ensimmäisen eron jälkeen.

Tutkimus saattaa kuitenkin kertoa ainoastaan sukupuolten eroista rakkaus-termim käsittämisessä. Professori AlexanderGordonin mukaan miehet päättävät esimerkiksi ulkonäön perusteella, ovatko rakastuneita vai eivät. Naiset sen sijaan punnitsivat miehen hyviä ja huonoja puolia ennen päätöksen tekemistä.


MTV3/Helmi

Lähde: Dailymail.co.uk

Kuvat: Colourbox

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme