Mainos
Mainos

Uudenvuoden uusia taikoja

Uudenvuoden juhla on täynnä taikaa ja traditioita. Maailman muuttuessa joistakin vanhoista poppakonsteista täytyy luopua, mutta mielikuvitusta käyttämällä monet taiat saa hyvin päivittymään myös nykynaisen vaatimuksia vastaaviksi. Helmi päivitti parhaat taiat!

Perinteisesti uudenvuodenyönä viskattiin kenkä tuvan perältä ovensuuhun. Jos kengän kärki osoitti ovelle, heittäjälle tuli lähtö talosta. Jos taas kengän kärki kääntyi huoneeseen päin, talossa oltiin vielä ainakin vuosi.

Vanhukset etsivät tällä viestejä kuolinvuodestaan, naimahaluiset avioitumisestaan eli muuttamisestaan puolison kotiin ja palkolliset pestin jatkumisesta samassa talossa tai uudessa paikassa.

Nykymaailmassa testillä voi tutkailla myös työpaikkatilannetta. Mikäli pääset työpaikallesi uudenvuodenyönä, heitä kenkä tai saapas työpisteestäsi ovelle. Kengän kärki ovea kohti merkitsee lähtöä talosta joko potkujen kautta tai oman irtisanoutumisen johdosta. Kyseessä voi siis olla joko huono tai hyvä enne, saattaahan lähtö tarkoittaa myös sitä, että olet löytänyt uuden ja vielä paremman paikan.

Työpistettäsi kohti kääntynyt kengän kärki tarkoittaa sitä, että samaa vanhaa puurtamista on edessä vielä ainakin vuoden verran. Sivuittain jäänyt kenkä kertoo, että kaikki jatkuu periaatteessa ennallaan mutta tyytymättömyys kaihertaa mieltä. Silloin on ehkä syytä alkaa pikkuhiljaa seurata työpaikkailmoituksia sillä silmällä.

Mikäli työpaikkasi on visusti lukittu aattoyönä, tee testi vuoden viimeisenä työpäivänä juuri ennen lähtöäsi mutta mikäli teet testin näin etukäteen, on muistettava heittää kenkä selin oveen ja olla sanomatta sanaakaan tehtävää suorittaessasi. Työtovereille kannattaa kyllä kertoa taiasta etukäteen, muuten saatat joutua selittelemään outoa käytöstäsi esimiehille asti!

Idols-tähdeksi vähällä vaivalla

Vanhastaan tiedetään, että uudenvuodenyönä ihmisen oppimiskyky on taikojen siivittämänä huipussaan. Jos olet esimerkiksi vakaasti päättänyt, että sinusta tulee keinoja kaihtamatta seuraava Idols-voittaja, pääset helpommin tavoitteeseesi kokeilemalla päivitettyä versiota vanhasta "piru tulee opettamaan sitä joka uudenvuodenyönä istuu kiukaan yllä soitin kourassaan" -tempusta:

Instrumentiksi eli soittimeksi voidaan tässä hyvin tulkita oma äänikin. Niinpä "pirullisen" hyviä menestysreseptejä taitavan opettajan ilmestymistä sopii odotella kahdeltatoista uudenvuoden saunan jälkilämmössä pötkötellen. Kun pidät huolta siitä, ettet polta itseäsi, voit vaikkapa roikottaa varpaita kiukaan päällä varmemmaksi vakuudeksi.

Modernikin tyttö on yhtä kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta kuin uudenvuoden taikoja sulhasen toivossa tehnyt esiäitinsäkin. Niinpä parinlöytämistaiat ovat nykyäänkin kova sana.

Jos sinulle riittää tieto siitä, kauanko sulhasta on yleensä odoteltava, tee vanhaa juomalasitaikaa mukaileva taika:

Ripusta metallinen sormus roikkumaan irtonaisesta hiuksesta ja riiputa sitä siitä tyhjän juomalasin sisällä. Niin monta kertaa kuin sormus kilahtaa lasin reunaan, niin monta vuotta Sen Oikean saapuminen vielä kestää. On tosin väitetty, että nykyisessä hektisessä maailmassa kilahdusten voidaan ajatella symboloivan enemmänkin kuukausia!

Se joka tahtoo varmistaa paikkansa auringossa kiihkeässä kilpailussa, pyrkii kirjoittamaan uuden vuosiluvun paperille ensimmäisenä kellon aloittaessa kahdentoista lyönnit. Voittajalle luvataan virkeyttä ja virtuoosimaista virkeyttä koko tulevaksi vuodeksi.

Vedessä on taikavoimia

Älä heitä pois perinteisten uudenvuodentinojen valannassa käytettyä vettä, sillä se on käytön jälkeenkin erinomaisen taikavoimaista ainetta.

Ennen vanhaan kasteltiin paita tässä "tinavedessä" ja pantiin se pään alle nukkumaan käydessä. Unissa saatiin sitten nähdä kaikki tulevat tapahtumat. Nykynaisen vaatteisiin kuuluu enää harvemmin paitaa, joten ota sen sijaan käyttöön muu sellainen vaatekappale, joka on mahdollisimman tiiviisti ihoa vasten. Kankainen huivi tai nenäliina, jota on pidetty iholla koko päivä, kelpaa myös.

Tinanvaluvesi kertoo tulevia myös tienristeyksissä. Kun sanko vietiin ennen uutena vuotena lähimpään kolmen tien risteykseen ja pysähdyttiin kuuntelemaan, saatiin korviin enteitä. Kilinä tiesi häitä, itku hautajaisia ja kirkonkellot ristiäisiä. Nykyisten taikojentekijöiden on syytä huomata, että myös pyörä- ja kävelytiet lasketaan "teiksi". Kilinä merkitsee edelleen häitä mutta nykyversiossa naputtava ääni merkitsee työpaikan vaihdosta ja itku puolestaan vauvaa eli raskautta.

Muinoin maalla tehtiin taikoja kävelemällä uudenvuodenyönä ensimmäiseen tienhaaraan ja odottamalla ensimmäistä naimatonta vastaantulijaa. Tästä tuli sitten ennustuksen mukaan tuleva morsian tai sulhanen. Kaupunkioloissa sama taika toimii nykyään niin, että uudenvuodenyönä on kierrettävä lähin kortteli kolmesti, ja ensimmäinen sen jälkeen vastaan tuleva mies tai nainen on sitten tuleva puoliso.

Lopuksi ekologinen vinkki:

Kerrotaan, että kaupassa myytävät lyijyä sisältävä tinakengät voi korvata tavallisella kidesokerilla. Varo kuitenkin kuumaa sokeria! Sokerin voi myös käyttää uudelleen.



Teksti: Hanna Myllys

Kuvat: Shutterstock

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme