Mainos
Mainos

Väsyttääkö aamuisin? Näin heräät virkeänä!

Kun herätyskello kutsuu töihin, kiusaus kääntää kylkeä ja painella torkkunappia on valtava. Sängystä voi kuitenkin selvitä ylös muutaman vinkin avulla.

Mene nukkumaan kun väsyttää, ja herää aina samaan aikaan. Tämä toimintatapa on itsestään selvä ohje, jota harva pystyy noudattamaan, tietää divinecaroline.com. Hyvä tv-ohjelma tai jännittävä kirja voi kietoa pauloihinsa, ja lopulta sinua ei enää väsytä.

Aseta herätyskellosi soimaan tavanomaiseen aikaan, vaikka olisin virkeänä olohuoneessasi vielä kello yhdeltä. Seuraavana iltana olet luultavasti väsyneempi, ja menet aikaisemmin nukkumaan. Älä pakota itseäsi pyörimään sängyssä, jos uni ei tule. Kehitä jotakin rauhallista tekemistä sängyssä pyörimisen sijaan. Odota uupumusta, herää aina samaan aikaan: helppoa, mutta niin vaikeaa.

Vaella kauas sängystä

Useat tutkimukset vahvistavat, että aikuinen tarvitsee kahdeksan tuntia unta. Tiedämme kuitenkin myös, että uni saapuu luoksemme sykleissä: puolentoista tunnin aikana koemme kaksi REM-unen jaksoa, joita erottaa yksi REM-uneton jakso. Kokeile siis jakaa unesi 90 minuutilla jaolliseen määrään. Joskus kuuden tunnin uni aiheuttaa kahdeksaa tuntia virkeämmän olon. Jos unimäärää täytyy vähentää, poista unesta puoli tuntia viikossa. Näin muutos tapahtuu kivuttomasti.

Anna itsellesi syy nousta ylös. Yhtä motivoi aamuinen jumppatunti, toisia croissantti ja kahvi. Ilman hyvää syytä harva jaksaa nousta heti kellon soitua. Laita kahvi valmiiksi keittimeen, tai törsää ajastimella varustettuun kahvimasiinaan.

Kokeile vanhaa kikkaa: vie herätyskellosi kauas. Aseta herätysääneksi jotakin ylettömän ärsyttävää, jottet voi vain torkahdella kellon soidessa. Kun olet taivaltanut huoneen toiseen reunaan sammuttamaan mölyn, siirry aiemmin valmistelemiesi heräämissyiden pariin.

Torkku pannaan ja muki pöydälle

Älä paina torkkunappia! Vaikka ajattelisit uinailevasi vain kymmenen ylimääräistä minuuttia, makaat luultavasti sängyssä vielä tunninkin kuluttua. Torkutus ei ole "suloinen lasku päivään", ellei käsityksesi suloisuudesta ole muutaman minuutin välein pärisevä kello.Anna auringon paistaa makuuhuoneeseesi kesällä, ja jätä kaihtimet ja verhot talvella kokonaan auki. Pimeässä keho tuottaa melatoniinia, "unihormonia". Luonnonvalo ilmaisee aivoille, että on aika herätä.

Juo vettä, sillä aamuinen vessahätä on pakottava syy nousta. Jätä vesilasi yöpöydällesi, sillä aamulla juotu vesilasillinen herättää kehon ja hyräyttää aineenvaihdunnan käyntiin.

Usko tai älä, kehosi on herätyskellosi: se oppii heräämään tiettyyn aikaan, jos jatkat rutiinia tarpeeksi kauan.


AVA

Lähde: Divinecaroline.com

Kuvat: Colourbox

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot