Mainos
Mainos

Väsyttääkö? Näin opettelet aamuvirkuksi

Tokkuraisina aamuina sitä usein toivoo lukeutuvansa sellaisten ihmisten joukkoon, jotka heräävät aamuisin pirteinä.

Hellobeautiful-sivuston vinkkien avulla jokaisen on mahdollista löytää itsestään pirteä aamuihminen.

Huolehdi riittävistä yöunista

Kaikkein paras keino vaikuttaa omaan pirteyteen on huolehtia siitä, että tulee nukkuneeksi joka yö riittävästi. Suurin osa ihmisistä tarvitsee vähintään kahdeksan tuntia unta yössä saavuttaakseen optimaalisimman vireystason jo heti aamusta.

Älä käytä viikonloppuja nukkumiseen

Viikonloppuisin tai vapaapäivinä tulee usein nukuttua "varastoon". Todellisuudessa epäsuhta arkena nukuttujen tuntien ja viikonloppuna nukuttujen tuntien välillä yksinomaan sekoittaa kropan. Pitkään nukkuminen viikonloppuisin sekoittaa ihmisen sisäisen kellon ja vaikeuttaa heräämistä arkena.

Luo itsellesi rituaali

Tee itsellesi iltarituaali, jonka päätteeksi menet nukkumaan. Rutiininomainen järjestys käydä suihkussa ja lukea hetki esimerkiksi kirjaa ennen nukkumaanmenoa helpottaa unensaantia iltaisin. Rutiinit myös helposti rauhoittavat mieltä, jolloin sänkyyn tulee helpommin kivuttua suunniteltuna ajankohtana.

Lopeta torkuttaminen

Torkuttamisesta ei ole mitään hyötyä. Herääminen lyhyin väliajoin siirtämään herätyskelloa eteenpäin ei todellisuudessa tee kenestäkään pirteämpää. Syvemmän unen tason saavuttaminen vie vähintään kymmenen minuuttia, joten viiden minuutin välein torkuttaminen vain sekoittaa unirytmiä.

MTV3/Helmi

Kuva: Splash

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot